Kiteeläiset kuuluisuudet pontikka ja Paha Pajari

Varmaankin kaikki ystäväni tietävät, että olen kotoisin Kiteeltä. Kitee on ollut aikojen alusta lähtien maankuulu pontikkapitäjä. Kiteen kirkas, tuo jumalten juoma, tekee hetkellisesti olon iloiseksi, mutta laskuhumalan koittaessa elämä saattaa muuttua pahaltamaistuvaksi pitemmäksikin aikaa. Tietystikin on hyvä päästää pitkä sylki ulos, jos maha on täynnä lämmintä oksennusta.

Jotkut hätäiset amatöörit eivät malta kirkastaa nautintoainetta kolmea kertaa, jolloin lopputuote on haisevaa kuravettä. Silti se menee päähän, jalkoihin ja housuihin.

En ole aivan varma, onko tuo Kiteen maine kirkkaasti parhaana pontikkapitäjänä ansaittu, mutta ehkä kuuluisuuteen on hieman vaikuttanut valtakunnan suurmiesten, kuten Kekkosen mieltyminen pontikkaan. Kerrotaan, että kun hän tuli Kiteelle vierailuille, niin nimismies hommasi tuttaviltaan pontikkaa Kekkoselle ja hänen lukuisille perskärpäsilleen ja perässähiihtäjilleen.

Myös minä olen päässyt maistamaan pontikkaa muutaman kerran. Erään koulukaverini isäpuoli sitä tiputteli ja jakeli puteleita lahjuksiksi kunnassa vierailuilla käyneille herroille ja narreille. Ehkä kerran tai kaksi laimensimme tuon isäpuolen pontikkaa ottamalla pöntöstä pullollisen omaan käyttöön ja laittamalla vettä tilalle. Ilmeisesti se oli ollut niin stydiä kamaa, ettei kukaan huomannut tuota pientä laimennusta. Saattoi olla jopa hyödyksi äkkinäisille käyttäjille, joilla oli taipumusta saada tietyssä kohtaa lystinpitoa kipua tukanjuureen.

Kiteellä oli ja on edelleen Juurikka-niminen kylä, jossa myös tiputeltiin ahkerasti vielä 1970-luvulla, jolloin elin siellä kohtalaisen vilkasta lapsuuttani. Juurikan Tähkä ei ollut kylän pesäpallojoukkueen nimi, vaan tavaramerkki ylen makoisalle liemelle. Tähkä oli ja on edelleen tunnettu lähinnä juominkialan harrastajien keskuudessa, vaikkakin törmäsin aikoinaan matkoillani lukuisiin vanhemman ikäluokan edustajiin, jotka muistivat myös Juurikan Tähkän.

Muistan, kuinka lapsuudessani kotikylän kuoppaista tietä ajoi kuorma-auto, jolla oli heinäkuorma kyydissään. Kylällä kerrottiin, että heinäkuormat olivat menossa Helsinkiin. Noh, olihan se lapsestakin eriskummallista, mutta kylän tietotoimistot tiesivät toitottaa, että kyydissä oli nesteen täyttämää lasitavaraa ja heiniä piti olla pehmusteina, ettei arvokas lasti menisi rikki. Uskoo, ken tahtoo.

Kitee on tunnettu paikkakuntana jo keski-ajalla ja välillä tuntuu, että sinne se on jäänytkin.

Paha Pajari on kiteeläisen kansanperinteen hahmo, julma ja kansaa kiusannut pajariylimys. Pajarit olivat Venäjän ylimmän ruhtinaallisen palvelusluokan jäseniä ennen Pietari Suuren aikaa. Pajarit toimivat sotureina ja hallitsijan neuvonantajina.

Kiteen Paha Pajari herätti kauhua ympäri Kiteen valtakuntaa keksimällä huvituksia muiden kustannuksella. Kiteen historia ei kiinnosta minua tuon enempää.Valitettavasti.

Kiteeläinen elämänmeno nykypäivänä saa sen sijaan verenpaineeni nousemaan sellaisiin lukemiin, että mittarista loppuvat lukemat. Liian usein otsasuoneni pullistuvat ja vereni lämpötila osoittaa kiehumispistettä.

Siksipä joudun terapoimaan itseäni keväisten öiden valoisina hetkinä esim. keksimällä tarinoita kiteeläisistä kuuluisuuksista. Viime yönä tosin nukuin sikeästi ja näin unta, josta heräsin omaan röhönauruuni. Unessa kekkuloi pikkusieluinen pölvästi, jota kutsuttiin Juurikan Puuttiniksi.

Ei unesta sen enempää, koska tarkoitukseni on kertoilla nykyajan pahoista pajareista, sillä heitä on niin paljon, etten osaa laskea sellaisiin lukemiin approbaturin arvoisella lyhyellä matikallani.
Kun laitetaan yhteen juorut, huhut, urbaanilegendat ja ehkä jokunen totuudensiemenkin, niin saadaan seuraavanlainen tarina...

...jossa vastuu ymmärtämisestä siirtyy nyt välittömästi lukijalle.

Erään nykypäivän pajarin sanotaan olevan hyvin herkkähipiäinen ja tarkka kunniastaan, vaikka yleisesti epäillään, onko tällä pajarilla edes kunniaa, jota voisi esimerkiksi loukata. Kerrotaan nimittäin, että tämä pajari on viime vuosina kunnostautunut monissa kyseenalaisissa tai kenties jopa laittomissa manoovereissä.

Sanovat, että tämä pajari on rikas, jopa niin rikas, ettei ota vastaan edes tarjolla olevia EU-tukiaisia. Eri tietotoimistot kertovat tarinoita siitä, miten se sai rikkautensa. Joku kertoo, että perintönä, joku toinen, että lahjana, joku kolmas, että ilmaiseksi. Jokatapauksessa sai reilusti maita ja metsiä. Yleisesti kysellään, onkohan sille jo keksitty joku -ismi, kun ostaja maksaa ostoksensa myymällä omaisuutta, joka oli ennen kauppakirjan allekirjoitusta myyjän?

Pajaritrio

Sanovat, että tämä pajari on rakastunut valtaan ihan niinkuin vanhan tarinan Paha Pajarikin ja toimintatavatkin ovat kuulemma perimmäisiltä ideoiltaan melkoisen samanlaisia. ”Heti mulle kaikki”. Muut ovat palvelijoita, määräysten toteuttajia ja alempiarvoisia ihmisiä, joista ei tarvitse välittää. Rengit ja piiat tekevät varsinaiset työt. Pajari kulkee kuulemma kirkonkylällä nenä pystyssä, kraka kaulassa, eikä enää tervehdi tuttaviaan, eikä edes sukulaisiakaan. Jos kenen kanssa alentuu puhumaan, niin enimmäkseen nauraa höhöttää tekonaurua omille jutuilleen.

Sanovat, ettei tuon pajarin varpaille kannata astua tai tielleen asettua. Hänelle ei kuulemma saa vastata, että 'ei'. Se tietää välittömiä vaikeuksia tai jopa kutsua KGB:n, tuon nykyisen ohranan juttusille.

Kertovat, että pajari on ottanut silmätikuikseen sukulaisiaankin. Laittanut välejä poikki sinne sun tänne. Siihen herttaiseen mummeliinkin, joka hyvyyttään hoiti pajarin lapsia 15- vuotta joka päivä. Pajari ei kuulemma antanut senttiäkään palkkaa, eikä ikinä yhtään edes ruokarahaa, vaikka mummeli syötti lapset aina. Köyhä ja sairas vanhus sai lopulta palkakseen vihaa ja inhottavia temppuja. Kertovat, että vanhus on kieltänyt pajaria tulemasta edes hänen haudalleen.

Kylillä puhuvat, että pajarilla on nykyisin kaunis, suorastaan missivartaloinen morsian. Anastasia on kuulemma hänen nimensä. Nasti, niinkuin lontoota osaavat ihmiset naureskelevat. Muille tiedoksi: se on suomeksi ilkeä tai häijy. Sanovat, että vakalle on sattunut sopiva kansi.

Vaikka pajarin sanotaan olevan häikäilemätön omaneduntavoittelija, niin olettavat, että Nasti on oikeasti monen pahan asian takana. Se kuulemma esittää ystävällistä ja mukavaa, kun vieraita on läsnä, mutta kun perävalot vilahtavat, niin huuto ja komentaminen alkaa. Eräs lapsista on kuulemma usein kertonut kavereilleen, miten hän oli jatkuvan sortamisen ja haukkumisen kohde. Koko perheen on kertonut joutuneen käymään terapiassakin Nastin ilkeyden vuoksi.

Jotkut kertovat, että pajari ja Nasti rakastavat toistensa lisäksi myös erinäisiä huvikkeita, kalliita viinejä, filettä ja toisten kustannuksella elämistä.

Juoruämmät ilkkuvat, että pajari ja Nasti ovat nykyajan Kennedyt. Julkisivu kiiltää ja rahaa riittää. Pitää näytellä onnellista ja ylistää puolisoa, vaikkei siihen olisi oikeasti aihetta kummallakaan. Pitää olla kaikkialla esillä ja tyrkyllä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, vaikkei äly kuulemma meinannut riittää edes kansakoulun suorittamiseen. Tähän voinen laittaa omasta puolestani kuulemani vanhan kansan viisauden: puurokauhalla ei voi ottaa, jos on annettu vain teelusikalla.

Nyt jään odottelemaan kutsuja poliisikuulusteluihin. Oletan nimittäin, että monikin pajarinkaltainen löytää tästä itsensä ja rientää tekemään rikosilmoituksia. Kun syyllinen on selvillä, niin 'tosikko-pajareille' jää enää rikoksen keksimisen vaiva. Pajarien valtakunnissa sananvapaus ei ole koskaan ollut kaikille perustuslaillinen oikeus. Ei ainakaan mielisairaille, jollaiseksi minut on jo leimattu aiempien kirjoitusteni perusteella.

Seuraavassa blogissa tarina toisesta Pajarista.