lauantai 1. kesäkuuta 2019

Puhe saattoväelle

Kirjoitin alla olevan puheen isän muistotilaisuuteen, mutta luin siitä vain pätkän lopusta. Alla puhe kokonaisuudessaan.

Hyvä saattoväki

Parkkosten suku on oletettavasti kautta aikojen nauttinut tuossa vieressä nyt levollisesti liplattavan
Pyhäjärven antimista. Muistan lapsuudestani ukki-Oskarin kalastamiset. Tuntui, että hän oli aina, kesät talvet, kalastamassa ja joka aterialla piti olla suolakalaa. Muistan myös Antti-isosedän esiintymismatkojen eväät: äiti laittoi nahkasalkkuun ruisleivän, piimäpullon ja puolikkaan suolalahnan, jota oli pidetty aurinkoisella seinällä keteytymässä.

Tuskin olin vielä täyttänyt kymmentäkään vuotta, kun olin jo Oskarille soutamassa, olipa myrsky tai tyyni. Alkuvuosina en oikein edes yltänyt airoihin, mutta sisulla väänsin ja puskin minkä jaksoin. Joskus mentiin myrskyssä ison selän yli järven toiselle rannalle.
En muista, että nuo kalastushommat olisivat kertaakaan epäonnistuneet siitäkään huolimatta, että Oskarin soutukomennot olivat hieman oudot: tuulen alimmaisella tai tuulen piällimmäisellä. Edelleen ne ovat hieman epäselvät.

Täällä saattoväessä kaikki tietävät, että myös isä oli vannoutunut ja ahkera kalamies. Isä veti talvinuottaa 30 vuotta tällä Pyhäjärvellä. Muikkua tuli joskus paljon, joskus vähän. Se oli kovaa työtä. Alkuvuosina apuna oli hevosia, kunnes nuottamiehet hankkivat moottorikelkkoja joskus -70 luvun alkupuolella. Nuotanveto antoi jonkinlaista lisätienestiä.
Kun isä oli varhaisesta aamusta iltapäivälle asti nuotalla, äiti hoiti kaikki navettatyöt, meidät lapset, appivanhempansa, Antti-isosedän ja kaikki lukuisat huusholliin liittyvät työt. Liekö silloin ollut vuorokaudessa enemmän kuin 24 tuntia? 

Keväällä jäiden lähdettyä syksymyöhään asti oli puolestaan verkot vedessä. Ja minä usein apulaisena, kuten aiemmin ukki-Oskarin kanssa.

On ilmeistä, että minä olen perinyt suvun kalastusgeenin. Olen siitä kiitollinen. Toki Anssikin viihtyy järvellä, jos kalaa tulee heti virvelillä tai pilkillä.

Vuosikymmenten aikana satoja kertoja isän kanssa kalastaessa opin tietämään aika paljon tällä järvellä kalastamisesta: mihin aikaan mitäkin kalaa pitää pyytää mistäkin paikasta ja minkäkin harvunaisella verkolla. 
Tiedän karikot, venereitit, pohjavirtausten suuntia ja tietysti parhaimmat kalapaikat.
Opin isältä myös yhden huononkin tavan: miten vähän jäätä tarvitsee olla, että se vielä kantaa. Saattaa olla, että minulla on ennätys heikolla jäällä kalastamisessa: aamulla kävin verkoilla, päivällä jäät tulivat rytinällä rantaan.

Kalastus on paitsi hyödyllistä, niin ennen kaikkea se on hauskaa ja väliin kovinkin tarpeellista oman ajan ja ajatusten kannalta. Varmaankin jo vuosikymmenen ajan olen kalastellut verkoilla yksin; sekä laskenut että nostanut. Isä opetti, että alamäkeen lasketaan ja ylämäkeen nostetaan, muuten touhusta ei tule mitään, vaikka apuna olisi soutajakin. Tosin hyviä soutajia on harvassa.

Esi-isieni kertomusten ja omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että tuo järvi on hyvä opettaja ja antaa ajattelemisen aihetta, jos on sellaiset korvat, jotka haluavat kuulla ja ymmärtää sen sanomaa.

Se opettaa nöyryyttä: on viisautta väistyä hyvissä ajoin myrskyn, rakeiden ja ukkosen tieltä. Ihminen ei pärjää luonnonvoimille, siksi ihmisen täytyy tyytyä nöyrästi omaan paikkaansa luomakunnassa.

Se opettaa kunnioittamista. Veneen kapteeni määrää suunnan ja tahdin. Hänen sanaansa on kunnioitettava ja toteltava, jos aikoo olla samassa veneessä. Ei pidä soutaa, jos kapteeni määrää, että pitää huovata. 

Se opettaa elämäntaitoja. Vastatuulessa kannattaa edetä luovimalla. Vastatuuleen ei kannata huutaa, sieltä ei kaiku vastaa, eikä saa vastakaikua, jos ei osaa luovia. Suoraan vastatuuleen puskeminen pehmentää vahvimmankin jossain vaiheessa.
Myötätuulessa harkinta saattaa pettää. Myötätuulessa ei pidä irroittaa otetta airoista ja päästää venettä tuuliajolle. Liika vauhti voi keikauttaa veneen nurin ja siellä saa sitten räpiköidä itsekseen, toivoen, että joku pelastaisi.
Myötätuulessa airoilla pitää jarrutella ja pitää vene vakaassa asennossa.
On viisautta elää sovussa niin myötä- kuin vastatuulenkin kanssa.

Tuo järvi opettaa epäitsekkyyttä ja vaatimattomuutta. Oikeanlainen kalastaja ei nosta itseään muita kalastajia paremmaksi, vaikka saisi enemmän ja isompia kaloja. Tai vaikka omistaisi isomman veneen tai moottorin. Oikeasti niillä ei ole merkitystä. Toisten kalastajien arvostus täytyy ansaita.

Nuo ovat elämänviisauksia, jotka olen saanut perintönä suvun aiemmilta kalastajilta, joita on jatkumona niin kauas kuin sukukirjan tiedot ulottuvat eli 1600-luvun alkuun asti.

Isä on päässyt nyt perille Rauhansatamaan. Se satama lienee jossain Pohjantähden alla.
Ehkä isä kalastelee nyt sellaisilla kalavesillä, joilla ei ole myrskyä, eikä pakkasta, vaan lempeä kesätuuli hivelee järvenpintaa ja ikuinen aurinko lämmittää. Toivottavasti!

Vuosien varrella opin isältä monenlaisia taitoja, joista oli paljon hyötyä hänen yli 5 vuotta kestäneen sairautensa aikana. On pärjätty hyvin ja te, ystävät, olette auttaneet tarpeen vaatiessa. Ja tarjonneet apua runsain mitoin. Meillä ei ole ollut hätää, eikä pelkoa pärjäämisestä.

Lopuksi haluan kiittää lämpimästi saattoväkeä. Olemme saaneet valtavasti osanottoja, halauksia, kauniita kukkasia, lähimmäisenrakkautta.
Viime viikkojen paras luontoääni on ollut usein soinut äidin kännykän soittoääni. Olette pitäneet äidistä ja meistä huolta, tukeneet vuosikausia, antaneet voimia jaksaa eteenpäin. Tätä parempaa ystävyyttä en osaa kuvitella. Nöyrin kiitokseni jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä!

Ei kommentteja: