Erään aivovamman anatomia

Joku on saattanut huomata, että olen puheenjohtaja Oikeutta aivovammautuneille-

yhdistyksessä. Yhdistys on nyt taukotilassa, kun ei ole riittävästi aktiivisia toimijoita. Ja mistähän se mahtanee johtua? No tietysti siitä, kun kaikilla on jonkunasteinen aivovamma ja
se asettaa rajoituksia mm. jaksamiseen. Itselläni on ollut erinäisiä kiireitä ja voimainponnisteluja hoitaessani perheen surullisia asioita.

Viime kesänä jouduin kuitenkin toimimaan aivovammaan liittyvässä tapahtumassa. Minulla ei ollut vaikeuksia tietää, miten toimia, että tilanne selviäisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Saimme erinomaista ja nopeaa hoitoa Tikkamäen ensiavussa, vaikka kyseessä oli perjantai-ilta. Ei tarvinnut odotella missään vaiheessa: pääsimme suoraan hoitajan luo, joka vei loukkaantuneen hoitohuoneeseen sängylle pötköttelemään. Teki perusjutut ja kertoi, että lääkäri tulee pian tutkimaan. Lääkäri tuli vartissa. Kyseli, kuunteli ja selvitteli, mitä oli tapahtunut ja mitä tapahtuu seuraavaksi.

Äitini oli lähtenyt käymään parin kilometrin päässä naapurissa. Polkupyörällä.

Naapuriin olikin mennyt. Ilmaantunut pihalle pyöräänsä työntäen. Pusero veressä. Naama veressä. Sekavana, muistinsa menettäneenä. Kyseli polkupyöräänsä.

Oli kaatunut jyrkässä alamäessä. Ei osannut kertoa, missä kohdassa, eikä sitä, oliko harhaillut jossain tai miten oli yleensikin päässyt ylös jostain kaseikosta...

Viimeisin hatarahko muistikuva oli mäenpäällä pellolla olevat lehmät.

Oli itsestäänselvää, että äiti oli saanut aivovamman. Kaatuminen ilman kypärää tietenkin ja isku päähän oli ollut suurienerginen. Ei ollut silminnäkijöitä.

Äiti ei ollut aikaan, eikä paikkaan orientoitunut, eikä puheella realisoitavissa. Lähimuistissa oli aukko.

Tälläinen tapaus ja oireet vaativat lääkäriin menemisen.

Jos olisin ensin soittanut paikalliselle terveysasemalle ja kysynyt tarvitseeko tulla, niin vastauksena olisi ollut: 'ei tarvitse, se on aivotärähdys, seuratkaa tilannetta, yöllä pitää herätellä parin tunnin välein. Jos tajunnantaso alenee tai päänsärky on sietämätöntä, eikä Panadol auta jne. niin sitten yhteys hätäkeskukseen'.

Saan sihiseviä näppylöitä, jos puhutaan aivotärähdyksestä, sillä nykyään ei käytetä sitä termiä, vaan aivovammat luokitellaan lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin.

Niinpä en soittanut terveysasemalle, vaan ajoin 85 kilometriä suoraan sairaalaan ensiapuun, sillä tiesin, että tässä tapauksessa on hyvä ottaa TT-kuva ja haavakin vaikuttaisi olevan niin syvä, että se vaatisi ristipistoja.

Viisi tuntia kaatumisen jälkeen, kun hoitaja pyysi äidiltä kela-korttia, niin hän antoi K-kaupan Plussakortin. Ei ollut vieläkään ymmärrys ihan kirkasta.

Ensiavun lääkäri selitti, etttä aivoista pitää ottaa tietokonekuva, koska vamma oli ilmeisen suurienerginen, sille ei ollut silminnäkijöitä, oli sekavuutta ja muistiaukko oli useita tunteja.
Fiksu lääkäri!

Ehkä ei ole tullut ihan turhaan opiskeltua aivovamma-asioita. Toki se intressi syntyi jo 20 vuotta sitten oman takaviistoon tapahtuneen jysähdyksen ja aivohermo- ja selkäydinruhjevamman seurauksena.

Äiti pääsi vajaassa tunnissa TT-kuvaan, radiologin lausunto valmistui hetkessä ja lääkäri tuli kertomaan, ettei aivoissa ollut vammalöydöksiä.

Haava oli luuhun asti, mutta siihen ei tarvinnut laittaa tikkejä, kun sen sai kursittua teipeillä kiinni, kun verenvuotokin oli jo loppunut.

Muutaman tunnin seurannan jälkeen äiti pääsi pois. Jäimme kuitenkin kaupunkiin yöksi siltä varalta, että tulisi jotain komplikaatioita. Tässä oli ainekset pahimpaan mahdolliseen lopputulemaan. En oikein uskalla miettiäkään niitä, "entä jos..."-kysymyksiä. Onneksi minulla on pikkuveli Anssi, jonka kanssa lähiomaisina jaamme äidin hoito- ja huolehtimisvastuuta.

Tämä tarina päättyi onnellisesti, koska mitään pysyviä vaivoja ei jäänyt.

Polkupyöräily kuitenkin jäi ja loppui.

Aivovammojen uusin Käypä hoito-suositus

https://www.kaypahoito.fi/hoi18020

MOITEKANNETTA ODOTELLESSA

Tammikuun loppua odotellessa on mukava tutkailla erilaisia näkökantoja ja odotuksia, että mitähän vielä mahtanee olla tulossa. Joku viksu on sanonut, että ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Heittelen kuitenkin ilmoille muutamia ajatuksia niistä kymmenistä mietteistä, joita ollaan kuultu viimeksi kuluneiden viikkojen ja kuukausien aikana.

Kysymys on siis äitini kohtalosta, joka koskettaa ja satuttaa hänen lisäkseen meitä lähimpiä ja suurta ystäväjoukkoa, tuttuja ja monia tuntemattomiakin. Satuttaa sillä tavalla, että ihmiset tuntevat suurta myötätuntoa sairasta vanhusta kohtaan, joka joutuu elämään vanhuudenpäiviään helvetillisessä karusellissa, jossa häntä on mätkitty toinen toistaan törkeimmillä kommenteilla, syytöksillä ja likaisilla tempuilla. Tuo mätkiminen aiheuttaa normaaliakin kipeämpiä mustelmia ja vammoja, kun tietää, mistä suunnasta iskut tulevat.
Olen kirjoittanut aiemmin siitä, että yksi perikunnan osakas ei ole hyväksynyt vanhempieni yhdessä tekemää testamenttia. Niinpä ajattelin laittaa tähän lainauksen Testamentti-sivustolta, että jokainen voi muodostaa asiasta haluamansa mielipiteen.
Testamentti-sivustolla luetellaan ne perusteet, joilla testamentista voi nostaa Käräjäoikeudessa moitekanteen puolen vuoden kuluessa testamentin tiedoksisaamisesta.
https://testamentti.fi/testamentin-moite/
-------------------------
"Testamentin moitteella tarkoitetaan perillisen väitettä, että testamentti on pätemätön.
Testamentti voidaan julistaa pätemättömäksi, jos

• testamentintekijä on ollut alaikäinen
• testamenttia tehtäessä ei ole noudatettu laissa säädettyjä muotoja
• testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus, tylsämielisyys tai testamentintekijän muu sieluntoiminnanhäiriö, kuitenkin siten, että sairauden on täytynyt vaikuttaa testamentin sisältöön
• testamentintekijä on pakotettu tekemään testamentti tai hänet taivutettu siihen käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa taikka hänet on petollisesti vietelty tekemään testamentti tai hän on muutoin sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa.
  

Pätemättömyysperusteen on oltava voimassa testamentintekohetkellä. Perillisen, joka moittii testamenttia, täytyy pystyä osoittamaan, että peruste on ollut voimassa tekohetkellä."
----------------

Koska kaksi ensimmäistä eivät ole mahdollisia, peruste täytyy löytyä kahdesta muusta kohdassa.

”testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus, tylsämielisyys tai testamentintekijän muu sieluntoiminnanhäiriö, kuitenkin siten, että sairauden on täytynyt vaikuttaa testamentin sisältöön”

”... pakotettu tekemään testamentti tai hänet taivutettu siihen käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan...”

Nyt saa ruveta nostelemaan lapasta ylös ojennukseen, jos joku tunnistaa tai edes epäilee jonkun kohdan pitävän paikkaansa.

Niinpä!

En minäkään lähimpänä tunnista mitään tuollaista. En silloin tekohetkellä, enkä vielä nytkään yli 10 vuotta sen jälkeen.

En ole eläissäni kohdannut mitään yhtä raukkamaista tekoa kuin tämä, ettei hyväksy testamenttia. Tai siis nythän odotetaan, milloin tulee ilmoitus siitä moitekanteesta, että äiti joutuu käräjille puolustamaan tekemäänsä viimeistä tahtoaan.

Kyllä aikomastaan moitekanteesta olisi voinut kertoa jo perunkirjoituksessa ja laittaa sen heti vireille, mutta kun ei ollut munaa katsoa äitiä silmiin pienemmissäkään asioissa, niin miten sitten tässä olisi ollut.

Eikö ne pienet siniset pillerit auta yhtään saamaan nautintoa, kun sitä pitää hakea tällä tavoin? Mahtaa olla ja tulla megalomaaniset kiksit, kun ne kestävät ensin yhtä putkea tämän 6 kk:n odotteluajan ja sittenhän varsinainen rähinä äitiä kohtaan alkaakin.

Sen kyllä haluan nähdä omin silmin ja kuulla omin korvin, kun se perillinen yrittää lakimiesarmeijansa avustuksella tehdä äidistä esim. tylsämielistä tai todistaa, että hänellä olisi ollut joku sieluntoiminnan häiriö.

Mitä äitinsä käräjille haastamisella saa ajoiksi eli seurauksiksi, joiden kanssa joutuu elämään loppuelämänsä?

• lisää ystäviä vai menettääkö ne kaksi viimeistäkin? Menettää!
• arvostusta ja kunnioitusta toisten silmissä? Ei varmasti!
• menestystä ja vaikutusvaltaa? Niin narsistit kuvittelee
• sovinnon? Ei koskaan, ei ikinä.
• kutsun hautajaisiin, nimen kuolinilmoitukseen? Ei varmasti
• perinnön äidin omasta testamentista? Ei saa senttiäkään

Asiasta sanottua:

Op:n pankkivirkailija:” Ei kai se meinaa koko puolta vuotta miettiä, mitä tekee?”

Koulukaveri samalta luokalta: ”Eikö se perkele ole yhtään muuttunut?”
Sukulainen: ”Jumala rankaisee vielä”

Serkku:”Kyllä se vielä kolahtaa omaan nilkkaan”

Äiti:”Eikö siulla ole omaatuntoa?” (ei saanut vastausta)

Kolmen kuukauden mietiskelyn jälkeen perillinen sanoi: ”Pitää vielä miettiä”

Kun muuta valtaa ei ole, niin moitekanteen mahdollisesti tuomasta euforiasta fantasioiminen taitaa olla yhtä maukasta kuin terapeuttien sääliä osoittavat sanat. On esitetty sellaisiakin näkemyksiä, että kaiken taustalla olisi sen tämän hetkinen nainen. Kun ei taida olla muuta yhteistä puhumista kuin minun haukkuminen, niin jostainhan se on riemu ja energia revittävä. Antaa palaa vain!

Mahtaa olla valtava vallantäyteys ja voimantunto, kun saa pitää pihdeissään äitiään, joka ei ole eläissään tehnyt mitään väärää, vaan aina nöyrästi palvellut, hoitanut ja raatanut itsensä unohtaen. Tässä on sitten kiitos! Kiitoksena elämäntyöstä pääsee käräjille. Normaali ihminen häpeäisi, eikä tahallaan enää pahentaisi tilannetta. Joku ei vain tajua tehneensä mitään väärin. Montakohan hametta lienee kaapissa?

Moni ystävä on aivan aiheellisesti kauhistellut, että mitä karseaa tarvitsee vielä tapahtua ennen kuin normaali käyttäytyminen alkaisi ja puheet alkaisivat olla järjellisiä. Onko sellainen enää edes mahdollista, kun on ollut puoli vuosisataa sokaistunut omasta erinomaisuutensa harhasta?

Nolla on nolla ja menee pakkaselle, kun yhä edelleen haluaa lisätä siihen miinuksia törkeillä puheilla ja toisten elämäntyön mitätöinnillä. Kun alkaisi tekemään töitään, niin ehkä ei jäisi niin paljon aikaa kaunan kasvattamiseen ja kostonhalussa pyöriskelemiseen.

Eikö sitä vaan voisi elää omaa elämäänsä ja jättää toiset rauhaan? Vai eikö sitä omaa elämää ole?

Minä saan energiani kirjaprojektista, johon on valmista materiaalia kymmeniä sivuja. Nämä muutamat blogikirjoitukset ovat vain muutamia maistiaisia; eivät edes kuvauksia pahimmista tapahtumista ja puheista. Kirjoitustahti on kiihtynyt mitä enemmän kuluu aikaa kesästä ja siis mitä lähemmäksi tammikuun loppu ja moitekanteen saapuminen tulevat. Sitä saa mitä pyytää! Otan jokaisen odottelupäivän pyyntönä kirjoittaa lisää.

Viimeiset sanat

Jatkoa kirjoitukselle Törkeitä temppuja ja öykkäröintiä

Ensimmäinen osa: https://olotilassa.blogspot.com/2019/09/torkeita-temppuja-ja-oykkarointia.html

Tuota kirjoitusta on joku anonyymi kommentoinut moneen kertaan, että minä olen hullu. Nämä kertomani tosiasiat eivät muutu miksikään minua hulluksi haukkumalla. Asiat ansaitsevat tulla kerrotuiksi jo siksikin, että kaikkien tuntemat vanhempamme saavat ansaitsemansa arvonannon ja suuren kiitoksen tekemästään työstä, avuliaisuudestaan ja vieraanvaraisuudestaan.

Heitä kohtaan tehdyt raivokkaat hyökkäykset täyttävät jo rikosten tunnusmerkistöjä. Joku tolkku pitää olla siinä, mitä suustaan päästää ja miten kohtelee toisia ihmisiä.

Tässä osassa jäsentelen ajatuksiani perunkirjoitukseen osallistumisesta, jossa asioita käsiteltiin hyvin yleiseen perunkirjoitustyyliin, kuten lakimies jälkeenpäin sanoi. 

Testamentti

Muutamia vuosia sitten osallistuin palaveriin, jossa riideltiin, mikä ei ole millään tavalla uutta ja yllättävää, kun tietää riitelijöiden erilaiset arvot, ihmisyyskäsitykset ja toimintatavat. Jossain kohtaa mainittiin jotain testamentistakin.

Silloin yksi osallistuja lausui sanatarkasti:” Enhän mie nyt niin perverssi oo, että lukisin kenenkään testamenttia ennen kuin kukaan on kuollut, hyvänen aika.”

Tuo lause suomennettuna: lapsi syyttää vanhempaansa ja sisaruksiaan perversseiksi, koska tuo kyseinen vanhempi on tutkinut omaa testamenttiaan ja näyttänyt sen toisillekin lapsille. Ja lopuksi hurskasteleva kauhistelu: ”hyvänen aika”.

Perverssi=luonnonvastainen, luonnoton, kieroutunut (etenkin seksuaalisuuden alalla).

Lienee harvinaisen selvä kunnianloukkaus? Vain pohjattoman typeryyden omaava henkilö voi sanoa jotain tuollaista.

Perunkirjoituksessa sitten tuo mainittu vanhempiemme keskinäinen testamentti luettiin.

Se hylättiin yhden äänen voimalla. Yksi ei hyväksynyt, muut hyväksyivät. Se ei tule voimaan ennen kuin kaikki osakkaat ovat sen hyväksyneet tai vasta puolen vuoden kuluttua, jos kukaan ei ole nostanut moitekannetta.

Kysyin tuolta hylkääjältä kolme (3) kertaa, kunnioitatko testamenttia?

Vasta kolmannella kerralla tuli vastaus: ”puolen vuoden päästä tiedätte”.

Siihen minä vastasin, että et siis kunnioita, koska sen voisi nyt sanoa, jos kunnioittaisi. Ei sitä tarvitsisi jäädä miettimään puoleksi vuodeksi.

Nyt eletään sitä puolta vuotta.

Kun tulee moitekanne, edessä on käräjät. Silloin meidän vanha ja monisairas äiti joutuu käräjäoikeuteen puolustamaan isän kanssa tekemäänsä viimeistä tahtoaan, viimeisiään sanojaan yhdelle perikunnan osakkaalle.

Se, ettei joku kunnioita vanhempiensa huolella, lakimiehen avustuksella, tekemää testamenttia, on törkytemppujenkin sarjassa megalomaanista röyhkeyttä. Tuo röyhkeys on saanut tuomion sukulaisten, ystävien, kavereiden, tuttavien ja tuntemattomien keskuudessa. 

Varmaankin kaikkien muiden keskuudessa se on tuomittu, paitsi sen yhden suvun, jolle asia ei edes kuulu millään tavoin ja jolle erinäisistä asioista on valehdeltu systemaattisesti jo vuosien ajan. Kannattaisi silläkin suunnalla olla hieman epäileväinen sen suhteen, mitä kaikkea saa kuultavakseen. Kannattaisi siellä uskovaisten rukoilla, että öykkäröijille tulisi viimein sellainen omatunnon ääni, joka ohjaisi toimimaan oikein.

Äiti pelkää kuollakseen, mitä kaikkea pahaa voi vielä olla tulossa. Miettii päivät, miettii yöt. Murehtii päivät, itkee yöt. Laihtuu ja kuihtuu. Uurteet kasvoilla syvenevät ja kunto heikkenee.

Nämä pelon täyttämät hitaat päivät kestävät yli Joulun ja Uudenvuoden. Tämä odotuttaminen menee jo kidutuksen puolelle.

Kyllä siitä moitekanteesta olisi voinut ilmoittaa jo perunkirjoituspäivänä ja kertoa, millä perusteella aikoo testamenttia moittia. Testamentin sisältö on ollut kaikkien osakkaiden tiedossa jo lähemmäs 30 vuotta siis jo paljon ennen erästä yrityskauppaa, josta kerron myöhemmin. Turha oli leikkiä tietämätöntä, hyvänen aika!

Vanhempiemme testamentti ei tietenkään jätä ketään perinnöttömäksi, vaan se nimenomaan haluaa varmistaa, että kaikki rintaperilliset tulevat saamaan saman verran, jos joskus jotain jaetaan. Että tulemme silloin olemaan tasa-arvoisia, niin kuin jo Perintökaarikin määrää.

Sen voin sanoa täysin puhtaalla omatunnolla, etten minä ole ikinä tarvinnut, enkä tarvitse nytkään yhtä ainoata senttiäkään, enkä ole vinkumassa minkäänlaisen perinnön perässä. En tarvitse mitään, minulla on kaikkea tarvitsemaani. Ja kaikista tärkein asia: nyt ei olla jakamassa, eikä oltu määrittelemässä yhtään mitään. Kirjattiin vain taloudelliset asiat, joka on perunkirjoituksen lakimääräinen tarkoitus.

Minä haluan vain, että asiat menevät oikein, lakien mukaisesti ja rehellisesti kaikkia osakkaita kohtaan. Että se viimeinen tahto tulee noudatetuksi ja kunnioitetuksi. Eihän koko paperilla ole muutoin mitään merkitystä.

Jotensakin näin siinä viimeisessä tahdossa lukee: ....X.X on saanut ….kaupan yhteydessä oman osuutensa, eikä hän ole saava enää muuta...

Mikä tuossa on vaikeata ymmärtää ja hyväksyä?

Sekö, että pitäisi ottaa huomioon, että muitakin osakkaita on olemassa ja ne on nyt laitettu samanarvoisiksi?

Sekö, että nyt ei saisikaan itselleen kaikkea, koska ennen on aina saanut?

Sekö, että paperilla olevaa faktaa pitäisi noudattaa, koska ikinä ei ole totellut muita, vaan on koko ikänsä käskyttänyt muita, pelannut omilla säännöillään ja polttanut siltoja siellä ja täällä ja tuolla. Öykkäröinyt, harrastanut likaisia temppuja ja elänyt jossain rinnakkaistodellisuudessa.

Sekö, että sen samanhenkinen pullea kirstunvartija on kiljunut kitarisat vilkkuen, että lisää, lisää, lisää, tarvii saada lisää fyrkkaa ja lisää laatuaikaa, ettei tarvitse tehdä sitäkään vähää työmäärää, jota nyt kuntoilun ohessa viitsii tekemään.

Onko nyt vanhemmat pettäneet ainoan ja aina oikeassa olevan lapsensa, jollainen hän on aina kuvitellut olevansa.

Tuon yhden tahdossa olevan lauseen mitätöinti on oksennus isän haudalle. Se on miekanpisto suoraan äidin sydämeen.

Lakiosa

Kyseessä lienee lakiosa-asia, vaikka tietenkään mitään ei olla vielä jakamassa, koska äiti jää kotiinsa asumaan. Äidin kiduttaminen on pelkkää kiusantekoa ja pelottelua. Se on öykkäröintiä ja äidin jokapäiväistä ruoskimista, sen muistuttamista, että miksi menit hänet hylkäämään.

Yllämainittu testamentin lause tarkoittanee sitä, että kyseisen kaupan kohde on vaihtanut omistajaa niin halvalla, että verottaja on voinut suuren harkintavaltansa perusteella päätyä lopputulemaan, että kaupan kohde ei ollut lahja. Kun on (muka) asiantuntijan arvio kauppahinnasta ja sen oikeellisuudesta, ei verottajalla ollut kanttia lähteä muuttamaan kauppaa lahjaksi.

Perintökaari 7§

”Sellainen perillisen saama omaisuus, joka on otettava lukuun perintöosaa määrättäessä, luetaan hänen lakiosansa vähennykseksi.”

Testamentissa määrätään, että yhden osakkaan lakiosuus täyttyy, kun kaupan kohteen käyvästä arvosta vähennetään maksettu hinta. Kun on jo saanut vastiketta lakiosan verran, testamentilla pystytään ohittamaan lakiosa. Näin sen on minulle kertonut usea asiantuntija.

Teoreettinen esimerkki: jos käyvältä arvoltaan kahden miljoonan arvoisesta yrityksestä joku maksakin vain 500 000, niin tuo väliin jäävä 1,5 miljoonaa katsotaan perinnönjaossa lakiosaan tehtäväksi vähennykseksi. Toiset osakkaat saavat jotain muuta ja kaikille tulee yhtä suuri lakiosa. Aivan selvää pässinlihaa, hyvänen aika!

Kun lakiosavaatimus tulee, silloin tuo testamentissa mainittu kauppa harjataan millimetriharjalla. Harjaukseen löytyy useampi mapillinen papereita, jotka tulevat osoittamaan, että harjauksen vaatiminen johtikin paskaan astumiseen.

Jos minut olisi tehty perinnöttömäksi, hyväksyisin asian ilman muuta ja itsestään selvästi, sillä kyseessä olisivat vainajan viimeiset sanat minulle ja ne on kirjoitettu jostain syystä juuri niin kuin on kirjoitettu.

Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät, että ahneus ja itsekkyys eivät ole tehneet pesäänsä minuun. Olen elänyt omilla rahoillani siitä lähtien, kun lähdin lukion jälkeen kotoa. Jouduin ottamaan opiskeluun ja auton ostamiseen pankista lainaa, jotka maksoin työlläni takaisin.

Yhden kerran isä työnsi väkisin 200 markkaa, kun halusi sanoa, että koetahan pärjätä, kun olin ollut aivoleikkauksessa ja olin aivan hirveässä kunnossa.

Törkeitä temppuja ja öykkäröintiä, osa 1

Tunnen ylipaineistettua raivoa. En mahdu enää omiin ajatuksiini. Siksi ne pitää päästää ulos, näppäimistön kautta kauas bittiavaruuteen, josta ne kenties löytävät oman paikkansa ja tulevat joidenkin ruuduilla nähdyiksi. Toivottavasti myös ymmärretyiksi. 

Kyse on kärsimyksestä, kiristämisestä ja halveksunnasta. Kyse on kiittämättömyydestä, alistamisenhalusta ja täydellisestä kunnioittamisen puuttumisesta.

Kerron tässä kirjoituksessa asioita niin kuin olen ne itse kokenut ja nähnyt, kuullut läsnä ollen tai äidin kertomana. Minulla on hänen lupansa kertoa myös hänen kokemuksistaan ja tuntemuksistaan.

Kuten on tiedettyä, isäni sairasti etenevää muistisairautta yli 5 vuotta ja siitä viimeiset 3 viikkoa

terveyskeskussairaalassa keuhkokuumetta. Tämän loppusuoran aikana olimme äidin kanssa hänen luonaan joka päivä tuntikausia viime hetkeen asti. Oli raskasta katsoa sitä kärsimystä, kun ei voinut mitenkään auttaa hänen olotilaansa. Oli helpottavaa, kun hän nukkui pois ja pääsi elämän kaarisillalta rauhansatamaan, jossa ei ole uskoakseni kipua, eikä pahuutta.

Isän kuoleman jälkeen olemme joutuneet olemaan mukana epämiellyttävissä kohtauksissa, kuulemaan törkeyksiä ja elämään pelossa. Tämä kaikki vastentahtoisesti ja ilman omaa syytämme.

                           Kohtaus kirkkoherranvirastossa

Kävin äidin ja veljen kanssa ostamassa isälle kauniin arkun, sovimme tarpeelliset asiat kirkkoherranvirastossa, tilasimme kukkaset ja kaikki meni rauhallisesti ja hartaudella. 

Varasin äidille ja itselleni keskusteluajan papin luo. 

Yhtä kuolinpesän jäsentä oli edellisiltana kielletty tulemasta paikalle. Se kuitenkin tuli seurakuntatalolle, kun odottelimme omaa vuoroamme.

Äiti sanoi:” Mene pois!”

Ei mennyt.

Se uhkasi ottaa asianajajan, jos ei saa osallistua isän hautajaisjärjestelyihin.

On oikeus osallistua, oli perustelu.

Lesken tahdon ja määräysten yli ei pääse oikeussössötyksiä apuna käyttäen. Pitäisi olla täysin itsestäänselvää!

Äiti sanoi tiukasti: ”Minä määrään nyt, mene pois”, mutta komennolla ei ollut tehoa.

Se sanoi:”Mitä niin salaista siellä puhutaan, etten voi olla kuuntelemassa?”

Sille ei sopinut ehdotus, että olisi varannut oman ajan ja mennyt yksin tai kaksin tämänhetkisen naisensa kanssa.

Se oli päättänyt kuunnella meidän puhumiset, mikä osoittaa täydellistä äidin tunteiden ja ajatusten halveksuntaa.

Kun muu ei auttanut, lähdimme äidin kanssa kotiin.

Se jäi pitämään palaveria papin kanssa ja sen kyllä huomasi puheesta.

Kun perunkirjoituksessa kysyin tästä asiasta, niin se sanoi, että pappi pyysi hänet mukaan tuohon palaveriin. On itsestäänselvää, ettei pappi voi pyytää ketä tahansa toisten itselleen varaamiin palavereihin. Miten noin tökerön valheen kehtaa edes sanoa?

Tuosta ”papin pyynnöstä” olisi kannattanut kertoa silloin, kun tuli öykkäröimään seurakuntatalolle, mutta silloin se aikoi hakea osallistumisoikeutta asianajajan avulla.

Tuo oli yksi äitiin kohdistuneista törkytempuista ja esimerkki todellisuudentajun puutteesta ja ylimielisyydestä.

                   Hautajaisia edeltävänä yönä tullut puhelu

Hautajaisia edeltävänä yönä äiti sai puhelun, jossa yksi kuolinpesän osakas tiedusteli perunkirjoituksesta tyyliin kuka, mitä, missä, milloin...

TÄH? Tuo ajoitus kertoo kaiken oleellisen soittajan henkisistä kyvyistä ja ajatusmaailmasta. Se ei pysty kontrolloimaan, mitä puhuu, kenelle puhuu ja ennen kaikkea, milloin puhuu.

Haloooo, hautajaisia edeltävänä yönä mielessä on vain omaisuus ja raha, että milloinkahan saa käydä putsaamassa kuolinpesän.

Tässä nähtiin, että perunkirjoitus oli tärkeämpi kuin isän viimeinen matka, hänen muistonsa ja elämäntyönsä kunnioittaminen.

Eräs saattovieras sanoi tuolle osakkaalle muistotilaisuuden tervehtimisjonossa: ”Sie rupesit jo perintöä jakamaan, vaikka isäsi ei ollut vielä edes haudassa” Jätti kättelemättä ja häntä seurannut puolisonsa sanoi: ”Ei tämä nouse miunkaan käsi”. Oli monia muitakin meidän rakkaita ystäviä, jotka jättivät kättelemättä ja se oli vahva tuen osoitus äitiä ja meitä muita kohtaan.

Tuossa samaisessa puhelussa äidille tuli myös määräys, että kuolinilmoitusta ei saa laittaa lehteen ennen kuin tämä yksi osakas on sen hyväksynyt.

Kun tyyppi on uskottavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan täysi nolla, niin ei sellaisen komentelua ja kitinää tarvitse noteerata. Ensin pitäisi oppia käyttäytymään sivistyneesti ja pitämään toisia ihmisiä samanarvoisina ja laskeutua oman erinomaisuuden harhakuvitelmista vallitsevaan todellisuuteen.

Tuollaisen hyväksymisvaatimuksen seurauksena päätimme, että ilmoitus menee lehteen ilman ennakkosensuuria ja varmuudella ilman kenenkään nimiä, sillä nimivaatimus olisi nasahtanut heti, jos tehty ilmoitus olisi näytetty.

                                            Kuolinpesä

Kuolinhetkestä syntyi kuolinpesä, jonka osakkaat jakaantuivat kahteen leiriin jo vuosia sitten. Silloin nimittäin yksi ilmoitti ryhtyvänsä johtaamaan perhekunnan asioita muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Enemmistö vastusti henkilöä. Siitä alkoi taistelu enemmistöä, * meitä*, vastaan ja törkytemput, joille ei näy loppua.

Kukaan meistä ei ole tehnyt mitään väärää, moitittavaa, eikä pahaa ja sen tietävät kaikki sukulaiset ja laaja joukko ystäviä ympäri Suomea ja ulkomaita.

Meidän nujertamiseksi se yksi on pyytänyt apuun poliiseja, asianajajia ja monia virkahenkilöitä ja instansseja. Valheiden määrä ja laatu kuvottavat. Sillä paskan määrällä, jonka olemme saaneet niskaamme, lannoittaisi ainakin yhden kylän pellot.

Minä en ole muuttunut hirviöksi, en tullut hulluksi, en pidä äitiä vankilassa, enkä ole tuhlannut hänen rahojaan. Kannattaisi muistaa, että minä en ole alistettavissa, vaan tarjoan edelleenkin vastalahjaksi häpeänkokemuksia, jos sitä edes yrittää.

Kannattaisi hankkia omaa elämää ja pysyä siinä, eikä yhtenään sotkeentua äidin asioihin ja elämään. Hänen naamalleen räkimisen pitää loppua heti, perkele!

                                       Perunkirjoitus

Heinäkuun loppupuolella oli perunkirjoitus. Lakimiehiä oli paikalla kaksi, koska yksi osakas toi mukanaan oman lakimiehensä.

Kaikki asiat käytiin rauhallisesti ja yksimielisesti läpi. Kaikille jäi hyvä mieli, että päästiin sovintoon ja unohdettiin menneet.

Vitsi, vitsi, vitsi. Uskoiko joku todeksi? Ei tietenkään, koska kaikki lähimmät kaverit tietävät riidoistamme ja vähän vähemmän tutut kenties naurahtelevat, että hupsista keikkaa...kiva.

Kun hain testamentin pankista, näytin sitä perunkirjoituksen toimittavalle lakimiehelle. Hän sanoi, että tämähän on täysin yksiselitteinen. Vastasin, että niin on, mutta yksi osakas pyyhkii sillä persettään. Hän sanoi epäillen, etteikö joku muka kunnioittaisi tätä testamenttia. Sanoin, että huomenna tulet sen näkemään.

....revittely ja haukkuminen jatkuu ...mitään muutahan en kuulemma osaa tehdäkään 😦

Lainauksia Narsistien uhrien tukisivustolta

"Arkikielessä ymmärrämme narsistin itserakkaaksi henkilöksi, joka kehuu jatkuvasti itseään ja saavutuksiaan, elättelee uskomattomia fantasioita, janoaa huomiota, on ylimielinen, käyttäytyy kateellisesti ja pyrkyrimäisesti.

"Totuudella ei ole narsistille merkitystä. Hänen ihailun tarpeelleen ei ole rajoja, joten hän kaunistelee tekojansa ja parantelee saavutuksiansa. Tämä toteutuu useimmiten jatkuvana pienimuotoisena liioitteluna tai patologisena valehteluna."

"Näyttely on narsistin tapa saada tahtonsa läpi ja manipuloida muut uskomaan ja puolustamaan häntä.  Suurimmalle osalle narsisteista ura, status, omaisuus, valta ja meriitti ovat ensisijalla verrattuna moraalisiin arvoihin tai oikeudenmukaisuuteen toisia ihmisiä kohtaan."

"Hän on itsekeskeinen sekä huomionkipeä, haluaa hallita ja jatkuvaa ihailua sekä rikkautta ja valtaa kaikin mahdollisin tavoin ja muodoin."

 "Narsisti on kateellinen, mahtipontinen, kilpaileva ja käyttää suvereenisti toisia hyväkseen.
 Hänen on oltava aina kaikessa paras ja varmistuttava siitä, että toiset kunnioittavat ja arvostavat häntä yhtä paljon kuin hän itse."

"Narsistin moraali muuttuu sen mukaan, mikä häntä itseään milloinkin parhaiten palvelee. Narsistin elämän suuntaa määrittelee tahto, ei omatunto. Narsisti tahtoo nähdä kaikki asiat subjektiivisesti, eikä hän vaivaudu miettimään asioita muiden ihmisten näkökulmasta. Narsisti pitää itsestäänselvyytenä sitä, että muut ihmiset tottelevat häntä. Narsisti on hyvin itseriittoinen, eikä hän kykene ymmärtämään sitä, että muilla ihmisillä on identiteetti."

 "...narsisti ei koskaan tosissaan kysy, kuinka joku ihminen voi, koska hän tietää kaiken etukäteen. Loppujen lopuksi narsisti on tuskin edes kiinnostunut toisten asioista, ellei asia koske narsistia itseään."

 "...empatiataidon puuttuessa hän ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan"

"Hän on käytökseltään, arvoiltaan ja ajattelutavoiltaan ristiriitainen ja impulsiivinen. Narsisti loukkaantuu myös helposti, on vihamielinen, pinnallinen ja epäluuloinen kaikkea ja kaikkia kohtaan"

"Narsisti kokee, että hänellä on ikuinen oikeus yli muiden. Siten kaikista säännöistä, oikeuksista ja velvollisuuksista pitäisi voida poiketa hänen kohdallaan."

"Narsisti ottaa myös kunniaa sellaisistakin asioista, johon hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa."

"Muiden kokeman onnistumisen tunteet hän vähättelee, aliarvioi ja mitätöi sitä raivoisammin mitä enemmän ne tuntuvat satuttavan hänen omaa heikkoa itsetuntoaan."

"Narsistilta puuttuu sekä hyvä itsetunto että kyky asettua toisen asemaan"

"Narsistilla on tapana loukata jatkuvasti läheisiään vähättelemällä, piikittelemällä ja arvostelemalla. Narsistilla on aina sanottava viimeinen sana."

"Narsistilla ei ole lähes ollenkaan tai ollenkaan myötäelämisen ja empatian kykyjä ja häneltä puuttuu syyllisyydentunne. Tämän vuoksi hän kokee toisiin ihmisiin kohdistamansa loukkaukset hyväksyttäviksi. Empatian puute tekee narsistista erityisen julman muita ihmisiä kohtaan. Hän tiedostaa loukkaavansa ja satuttavansa muita, mutta hän ei välitä tästä, sillä hänellä on mielestään täysi oikeus loukata ihmisiä tarvittaessa."

"Narsisti ei kadu tekemisiään tai sanomisiaan.Narsisti ei tee mitään mistä hän ei hyödy, sillä toisen hätä ei narsistia kiinnosta. Narsisti osaa kuitenkin teeskennellä empatiaa ja esiintyä vapaaehtoisena hyväntekijänä, aina auttavana ystävänä, jos hän kokee saavansa palveluksia tehdessään hyvityksenä ainutlaatuisuuden ja ihailun tunnetta."


Teksti pohjautuu seuraaviin lähteisiin:
Aho, S. & Laine, K. 1997. Minä ja muut. Keuruu: Otavan Kirjapaino.
The Cleveland Clinic. 20.5.2005. Narcissistic Personality Disorder.
Hare, R. 2004. Ilman omaatuntoa. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Keltinkangas-Järvinen, L. 1994. Hyvä itsetunto. Juva: WSOY:n graafiset laitokset.
Marttunen, M., Eronen, M. & Henriksson, M. 2007. Persoonallisuushäiriöt. Teoksessa J. Lönnqvist., M. Heikkinen, M. Henriksson, M. Marttunen. & T. Partonen.(toim.) Psykiatria. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Mäkelä, R. 2002. Naamiona terve mieli. kuinka kohtaan luonnehäiriöisen? Hämeenlinna: Kariston kirjapaino.
Roos, I. 2007. Energiavaras uuvuttaa ihmissuhteet. Helsinki: Edita Prima Oy.
Välipakka, T. & Lehtosaari, A. 2007. Sata tapaa tappaa sielu. Narsistin uhrit kertovat. Vantaa: Dark Oy.
© NARSISTIEN UHRIEN TUKI RY

Puhe saattoväelle

Kirjoitin alla olevan puheen isän muistotilaisuuteen, mutta luin siitä vain pätkän lopusta. Alla puhe kokonaisuudessaan.

Hyvä saattoväki

Parkkosten suku on oletettavasti kautta aikojen nauttinut tuossa vieressä nyt levollisesti liplattavan

Pyhäjärven antimista. Muistan lapsuudestani ukki-Oskarin kalastamiset. Tuntui, että hän oli aina, kesät talvet, kalastamassa ja joka aterialla piti olla suolakalaa. Muistan myös Antti-isosedän esiintymismatkojen eväät: äiti laittoi nahkasalkkuun ruisleivän, piimäpullon ja puolikkaan suolalahnan, jota oli pidetty aurinkoisella seinällä keteytymässä.

Tuskin olin vielä täyttänyt kymmentäkään vuotta, kun olin jo Oskarille soutamassa, olipa myrsky tai tyyni. Alkuvuosina en oikein edes yltänyt airoihin, mutta sisulla väänsin ja puskin minkä jaksoin. Joskus mentiin myrskyssä ison selän yli järven toiselle rannalle.

En muista, että nuo kalastushommat olisivat kertaakaan epäonnistuneet siitäkään huolimatta, että Oskarin soutukomennot olivat hieman oudot: tuulen alimmaisella tai tuulen piällimmäisellä. Edelleen ne ovat hieman epäselvät.

Täällä saattoväessä kaikki tietävät, että myös isä oli vannoutunut ja ahkera kalamies. Isä veti talvinuottaa 30 vuotta tällä Pyhäjärvellä. Muikkua tuli joskus paljon, joskus vähän. Se oli kovaa työtä. Alkuvuosina apuna oli hevosia, kunnes nuottamiehet hankkivat moottorikelkkoja joskus -70 luvun alkupuolella. Nuotanveto antoi jonkinlaista lisätienestiä.

Kun isä oli varhaisesta aamusta iltapäivälle asti nuotalla, äiti hoiti kaikki navettatyöt, meidät lapset, appivanhempansa, Antti-isosedän ja kaikki lukuisat huusholliin liittyvät työt. Liekö silloin ollut vuorokaudessa enemmän kuin 24 tuntia? 

Keväällä jäiden lähdettyä syksymyöhään asti oli puolestaan verkot vedessä. Ja minä usein apulaisena, kuten aiemmin ukki-Oskarin kanssa.

On ilmeistä, että minä olen perinyt suvun kalastusgeenin. Olen siitä kiitollinen. Toki Anssikin viihtyy järvellä, jos kalaa tulee heti virvelillä tai pilkillä.

Vuosikymmenten aikana satoja kertoja isän kanssa kalastaessa opin tietämään aika paljon tällä järvellä kalastamisesta: mihin aikaan mitäkin kalaa pitää pyytää mistäkin paikasta ja minkäkin harvunaisella verkolla. 

Tiedän karikot, venereitit, pohjavirtausten suuntia ja tietysti parhaimmat kalapaikat.

Opin isältä myös yhden huononkin tavan: miten vähän jäätä tarvitsee olla, että se vielä kantaa. Saattaa olla, että minulla on ennätys heikolla jäällä kalastamisessa: aamulla kävin verkoilla, päivällä jäät tulivat rytinällä rantaan.

Kalastus on paitsi hyödyllistä, niin ennen kaikkea se on hauskaa ja väliin kovinkin tarpeellista oman ajan ja ajatusten kannalta. Varmaankin jo vuosikymmenen ajan olen kalastellut verkoilla yksin; sekä laskenut että nostanut. Isä opetti, että alamäkeen lasketaan ja ylämäkeen nostetaan, muuten touhusta ei tule mitään, vaikka apuna olisi soutajakin. Tosin hyviä soutajia on harvassa.

Esi-isieni kertomusten ja omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että tuo järvi on hyvä opettaja ja antaa ajattelemisen aihetta, jos on sellaiset korvat, jotka haluavat kuulla ja ymmärtää sen sanomaa.

Se opettaa nöyryyttä: on viisautta väistyä hyvissä ajoin myrskyn, rakeiden ja ukkosen tieltä. Ihminen ei pärjää luonnonvoimille, siksi ihmisen täytyy tyytyä nöyrästi omaan paikkaansa luomakunnassa.

Se opettaa kunnioittamista. Veneen kapteeni määrää suunnan ja tahdin. Hänen sanaansa on kunnioitettava ja toteltava, jos aikoo olla samassa veneessä. Ei pidä soutaa, jos kapteeni määrää, että pitää huovata. 

Se opettaa elämäntaitoja. Vastatuulessa kannattaa edetä luovimalla. Vastatuuleen ei kannata huutaa, sieltä ei kaiku vastaa, eikä saa vastakaikua, jos ei osaa luovia. Suoraan vastatuuleen puskeminen pehmentää vahvimmankin jossain vaiheessa.

Myötätuulessa harkinta saattaa pettää. Myötätuulessa ei pidä irroittaa otetta airoista ja päästää venettä tuuliajolle. Liika vauhti voi keikauttaa veneen nurin ja siellä saa sitten räpiköidä itsekseen, toivoen, että joku pelastaisi.

Myötätuulessa airoilla pitää jarrutella ja pitää vene vakaassa asennossa.

On viisautta elää sovussa niin myötä- kuin vastatuulenkin kanssa.

Tuo järvi opettaa epäitsekkyyttä ja vaatimattomuutta. Oikeanlainen kalastaja ei nosta itseään muita kalastajia paremmaksi, vaikka saisi enemmän ja isompia kaloja. Tai vaikka omistaisi isomman veneen tai moottorin. Oikeasti niillä ei ole merkitystä. Toisten kalastajien arvostus täytyy ansaita.

Nuo ovat elämänviisauksia, jotka olen saanut perintönä suvun aiemmilta kalastajilta, joita on jatkumona niin kauas kuin sukukirjan tiedot ulottuvat eli 1600-luvun alkuun asti.

Isä on päässyt nyt perille Rauhansatamaan. Se satama lienee jossain Pohjantähden alla.

Ehkä isä kalastelee nyt sellaisilla kalavesillä, joilla ei ole myrskyä, eikä pakkasta, vaan lempeä kesätuuli hivelee järvenpintaa ja ikuinen aurinko lämmittää. Toivottavasti!

Vuosien varrella opin isältä monenlaisia taitoja, joista oli paljon hyötyä hänen yli 5 vuotta kestäneen sairautensa aikana. On pärjätty hyvin ja te, ystävät, olette auttaneet tarpeen vaatiessa. Ja tarjonneet apua runsain mitoin. Meillä ei ole ollut hätää, eikä pelkoa pärjäämisestä.

Lopuksi haluan kiittää lämpimästi saattoväkeä. Olemme saaneet valtavasti osanottoja, halauksia, kauniita kukkasia, lähimmäisenrakkautta.

Viime viikkojen paras luontoääni on ollut usein soinut äidin kännykän soittoääni. Olette pitäneet äidistä ja meistä huolta, tukeneet vuosikausia, antaneet voimia jaksaa eteenpäin. Tätä parempaa ystävyyttä en osaa kuvitella. Nöyrin kiitokseni jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä!