Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kitee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kitee. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Malilan tilan historia

Löysin 'Antti-sedän' tekemän piirongin laatikosta mielenkiintoisen selvityksen Malilan tilan omistajista Kiteen pitäjän Juurikkajärven kylässä. 


Malila 12- tilan ostivat Mauno ja Juho (Juhana) Parkkonen Yrjänä Tarkkoselta ja hänen aviopuolisoltaan Stiina Väkeväiseltä 18.5.1857. Kauppahinta oli 430 ruplaa.

Mauno Parkkonen syntyi Kiteellä, Kontiolan kylässä 22.9.1829 ja kuoli 31.3.1904. Hänet oli vihitty 26.7.1857 Maria Hyvösen (1.5.1840- 11.3.1910) kanssa.

Toinen veljeksistä, Juhana syntyi 10.7.1833 ja kuoli 12.3.1863 poikamiehenä.

 Seuraava Malilan tilan omistaja oli Mauno Parkkosen vanhin poika, Juho, (7.2.1860- 24.4.1922). Hänet oli vihitty 5.7.1885 Helena Gröhnin kanssa (1.3.1865-19.3.1940). Juho oli perinyt osan tilasta isältään ja osan ostanut äidiltään ja sisariltaan.

Vuonna 1921 Juho ja Helena Parkkonen myivät tilan pojilleen  Juholle (2.5.1886-14.10.1968), Heikille (s.14.12.1895-2.8.1979), Antille (s.21.4.1898-2.1.1987) ja Oskarille (10.7.1902-19.10.1986).

Veljekset Juho, Heikki, Antti ja Oskar
 

Oskar vihittiin 20.11.1927 Hilda Malisen ( 19.4.1904-22.12.1982 ) kanssa.

Vuonna 1929 vanhin veljeksistä Juho muutti Malilan tilan salopalstalle eli Kiitson palstalle, jonka hän sai omakseen sovintojaossa.

Vuonna 1937 Heikki myi osuutensa tilasta eli 1/3 Antille ja Oskarille. Sitten Heikki osti talon Kalattomasta ja muutti sinne.


Vuonna 1965 Oskar ja Hilda myivät omistamansa osan eli puolet Malilan tilasta nuorimmalle pojalleen Sepolle (10.6.1939-8.5.2019), jonka he olivat antaneet ottopojaksi Antille  Kiteen käräjäkunnan Kihlakunnanoikeuden 9.2.1955 tekemällä päätöksellä.

Seppo vihittiin 6.6. 1965 Mirja Matikaisen (s. 30.4.1944-) kanssa.

 Vuonna 1970 Antti myi omistamansa osan tilasta eli puolet Sepolle. Seppo piti kunnia-asiana, että maatila jatkuu hänen kohdallaan.

Hattu päästä, syvä kumarrus ja kiitos Sepon ja Mirjan uurastukselle ja elämäntyölle!

Vuonna 1999 Seppo antoi maatilan pojalleen, kuten paikallislehti kertoi muutamia vuosia sitten.

Edellä mainitut tiedot perustuvat mm. vanhoihin kauppakirjoihin, lainhuudatusasiain pöytäkirjoihin ja niissä olleisiin papintodistuksiin.

The End.









tiistai 24. syyskuuta 2019

Törkeitä temppuja ja öykkäröintiä, osa 1

Tunnen ylipaineistettua raivoa. En mahdu enää omiin ajatuksiini. Siksi ne pitää päästää ulos, näppäimistön kautta kauas bittiavaruuteen, josta ne kenties löytävät oman paikkansa ja tulevat joidenkin ruuduilla nähdyiksi. Toivottavasti myös ymmärretyiksi. 
Kyse on kärsimyksestä, kiristämisestä ja halveksunnasta. Kyse on kiittämättömyydestä, alistamisenhalusta ja täydellisestä kunnioittamisen puuttumisesta.

Kerron tässä kirjoituksessa asioita niin kuin olen ne itse kokenut ja nähnyt, kuullut läsnä ollen tai äidin kertomana. Minulla on hänen lupansa kertoa myös hänen kokemuksistaan ja tuntemuksistaan.

Kuten on tiedettyä, isäni sairasti etenevää muistisairautta yli 5 vuotta ja siitä viimeiset 3 viikkoa
terveyskeskussairaalassa keuhkokuumetta. Tämän loppusuoran aikana olimme äidin kanssa hänen luonaan joka päivä tuntikausia viime hetkeen asti. Oli raskasta katsoa sitä kärsimystä, kun ei voinut mitenkään auttaa hänen olotilaansa. Oli helpottavaa, kun hän nukkui pois ja pääsi elämän kaarisillalta rauhansatamaan, jossa ei ole uskoakseni kipua, eikä pahuutta.

Isän kuoleman jälkeen olemme joutuneet olemaan mukana epämiellyttävissä kohtauksissa, kuulemaan törkeyksiä ja elämään pelossa. Tämä kaikki vastentahtoisesti ja ilman omaa syytämme.

                           Kohtaus kirkkoherranvirastossa
Kävin äidin ja veljen kanssa ostamassa isälle kauniin arkun, sovimme tarpeelliset asiat kirkkoherranvirastossa, tilasimme kukkaset ja kaikki meni rauhallisesti ja hartaudella. 


Varasin äidille ja itselleni keskusteluajan papin luo. 

Yhtä kuolinpesän jäsentä oli edellisiltana kielletty tulemasta paikalle. Se kuitenkin tuli seurakuntatalolle, kun odottelimme omaa vuoroamme.
Äiti sanoi:” Mene pois!”
Ei mennyt.
Se uhkasi ottaa asianajajan, jos ei saa osallistua isän hautajaisjärjestelyihin.
On oikeus osallistua, oli perustelu.
Lesken tahdon ja määräysten yli ei pääse oikeussössötyksiä apuna käyttäen. Pitäisi olla täysin itsestäänselvää!
Äiti sanoi tiukasti: ”Minä määrään nyt, mene pois”, mutta komennolla ei ollut tehoa.
Se sanoi:”Mitä niin salaista siellä puhutaan, etten voi olla kuuntelemassa?”
Sille ei sopinut ehdotus, että olisi varannut oman ajan ja mennyt yksin tai kaksin tämänhetkisen naisensa kanssa.
Se oli päättänyt kuunnella meidän puhumiset, mikä osoittaa täydellistä äidin tunteiden ja ajatusten halveksuntaa.
Kun muu ei auttanut, lähdimme äidin kanssa kotiin.
Se jäi pitämään palaveria papin kanssa ja sen kyllä huomasi puheesta.

Kun perunkirjoituksessa kysyin tästä asiasta, niin se sanoi, että pappi pyysi hänet mukaan tuohon palaveriin. On itsestäänselvää, ettei pappi voi pyytää ketä tahansa toisten itselleen varaamiin palavereihin. Miten noin tökerön valheen kehtaa edes sanoa?
Tuosta ”papin pyynnöstä” olisi kannattanut kertoa silloin, kun tuli öykkäröimään seurakuntatalolle, mutta silloin se aikoi hakea osallistumisoikeutta asianajajan avulla.

Tuo oli yksi äitiin kohdistuneista törkytempuista ja esimerkki todellisuudentajun puutteesta ja ylimielisyydestä.

                   Hautajaisia edeltävänä yönä tullut puhelu

Hautajaisia edeltävänä yönä äiti sai puhelun, jossa yksi kuolinpesän osakas tiedusteli perunkirjoituksesta tyyliin kuka, mitä, missä, milloin...

TÄH? Tuo ajoitus kertoo kaiken oleellisen soittajan henkisistä kyvyistä ja ajatusmaailmasta. Se ei pysty kontrolloimaan, mitä puhuu, kenelle puhuu ja ennen kaikkea, milloin puhuu.
Haloooo, hautajaisia edeltävänä yönä mielessä on vain omaisuus ja raha, että milloinkahan saa käydä putsaamassa kuolinpesän.

Tässä nähtiin, että perunkirjoitus oli tärkeämpi kuin isän viimeinen matka, hänen muistonsa ja elämäntyönsä kunnioittaminen.
Eräs saattovieras sanoi tuolle osakkaalle muistotilaisuuden tervehtimisjonossa: ”Sie rupesit jo perintöä jakamaan, vaikka isäsi ei ollut vielä edes haudassa” Jätti kättelemättä ja häntä seurannut puolisonsa sanoi: ”Ei tämä nouse miunkaan käsi”. Oli monia muitakin meidän rakkaita ystäviä, jotka jättivät kättelemättä ja se oli vahva tuen osoitus äitiä ja meitä muita kohtaan.

Tuossa samaisessa puhelussa äidille tuli myös määräys, että kuolinilmoitusta ei saa laittaa lehteen ennen kuin tämä yksi osakas on sen hyväksynyt.
Kun tyyppi on uskottavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan täysi nolla, niin ei sellaisen komentelua ja kitinää tarvitse noteerata. Ensin pitäisi oppia käyttäytymään sivistyneesti ja pitämään toisia ihmisiä samanarvoisina ja laskeutua oman erinomaisuuden harhakuvitelmista vallitsevaan todellisuuteen.
Tuollaisen hyväksymisvaatimuksen seurauksena päätimme, että ilmoitus menee lehteen ilman ennakkosensuuria ja varmuudella ilman kenenkään nimiä, sillä nimivaatimus olisi nasahtanut heti, jos tehty ilmoitus olisi näytetty.

                                            Kuolinpesä
Kuolinhetkestä syntyi kuolinpesä, jonka osakkaat jakaantuivat kahteen leiriin jo vuosia sitten. Silloin nimittäin yksi ilmoitti ryhtyvänsä johtaamaan perhekunnan asioita muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Enemmistö vastusti henkilöä. Siitä alkoi taistelu enemmistöä, * meitä*, vastaan ja törkytemput, joille ei näy loppua.
Kukaan meistä ei ole tehnyt mitään väärää, moitittavaa, eikä pahaa ja sen tietävät kaikki sukulaiset ja laaja joukko ystäviä ympäri Suomea ja ulkomaita.
Meidän nujertamiseksi se yksi on pyytänyt apuun poliiseja, asianajajia ja monia virkahenkilöitä ja instansseja. Valheiden määrä ja laatu kuvottavat. Sillä paskan määrällä, jonka olemme saaneet niskaamme, lannoittaisi ainakin yhden kylän pellot.

Minä en ole muuttunut hirviöksi, en tullut hulluksi, en pidä äitiä vankilassa, enkä ole tuhlannut hänen rahojaan. Kannattaisi muistaa, että minä en ole alistettavissa, vaan tarjoan edelleenkin vastalahjaksi häpeänkokemuksia, jos sitä edes yrittää.

Kannattaisi hankkia omaa elämää ja pysyä siinä, eikä yhtenään sotkeentua äidin asioihin ja elämään. Hänen naamalleen räkimisen pitää loppua heti, perkele!


                                       Perunkirjoitus
Heinäkuun loppupuolella oli perunkirjoitus. Lakimiehiä oli paikalla kaksi, koska yksi osakas toi mukanaan oman lakimiehensä.

Kaikki asiat käytiin rauhallisesti ja yksimielisesti läpi. Kaikille jäi hyvä mieli, että päästiin sovintoon ja unohdettiin menneet.

Vitsi, vitsi, vitsi. Uskoiko joku todeksi? Ei tietenkään, koska kaikki lähimmät kaverit tietävät riidoistamme ja vähän vähemmän tutut kenties naurahtelevat, että hupsista keikkaa...kiva.

Kun hain testamentin pankista, näytin sitä perunkirjoituksen toimittavalle lakimiehelle. Hän sanoi, että tämähän on täysin yksiselitteinen. Vastasin, että niin on, mutta yksi osakas pyyhkii sillä persettään. Hän sanoi epäillen, etteikö joku muka kunnioittaisi tätä testamenttia. Sanoin, että huomenna tulet sen näkemään.

....revittely ja haukkuminen jatkuu ...mitään muutahan en kuulemma osaa tehdäkään 😦

lauantai 5. elokuuta 2017

KYLLÄ ENNEN OL HELEPPOO

Rakas Terttu,
taustalla Tarja soittopelien äärellä

Rakas ystäväni Terttu esitti tämän kirjoitelman 29.7.2017 järjestämissäni iltamissa Kiteen Papinniemellä Teijon ja Ullan valtavan hienossa juhlapaikassa.

Tämänkaltainen kirjoitelma on lähtenyt liikkeelle jonkun pakinoitsijan kynästä, kuljeskellut ympäri valtakuntaa ja muokkautunut matkan varrella
 Kun se löysi tiensä minun ruudulle, niin minäkin muokkasin tekstiä ja lisäksi yritin kääntää sen meidän tienoon, Puutteenperän, ihmisten käyttämän puhekielen kaltaiseksi.

Ennen oli heleppoo

Nyt ei ou mikkään niinkuin ennen. Toista se ol ennen, sillo elämä ol heleppoo. Ei ollu ressiä, ei raumaa, ei väärin ymmärrettyjä penskoja, eikä nuorisorikollisuutta. Ei ollu sivareita, luonnonsuojelijoita, rötösherroja, kasinopelureita, rattijuoppoja, eikä juppeja. Ei ollu jumppaa, kahvakuulaa, sumbaa, eikä varsinkaan sauvakävelyä.
Kunnon immeisijä

Ol vuan kunnon immeisiä, hamppareita, omenavarkaita, rehellisiä rosvoja ja pontikankeittäjiä.
Ei ollut lapsilisiä, kansaneläkkeitä, toimeentulotukkee, tukilisän lisäosia, eikä ruokajonoja. Oli vain oma-apu, nuapurapu, syytinki ja vaivaistalo. Palkan sai, jos kehtas tehä työtä ja jos se oli isännän mielestä maksamisen arvosta.
Ei ollut samppoota, hiustenhoitoaineita, keeliä, silmänympärysrasvoja, pikkuhousunsuojia, eikä ohvia. Ol vuan sauna, ulkohuussi, mäntysuopa, pikiöljy, hirvensarvisuola ja terva.
Ei ollu sukkahousuja, pikineitä, tankoja, tekokuituja, superlonpatjoja, untuvatyynyjä, eikä vessänkyy. Ol vuan pässinpökkimät, pussihousut, laamapaita, lanellipöksyt, piästä- tai sivustavetettävä sänky ja olokipatja.

Ei ollu jiäkuappii, pakastinta, sähkövatkainta, kahvinkeitintä, yleiskonetta, mikroo, krilliä, eikä leipäkonetta. Ol vuan muakellar, tampuuri, nurkkakuappi, leiviuuni, puuhella, kuparinen kahvipannu, varpuvispilä, härkin, musta pata ja äijin jauhopeukalo.


Ompeluseura vai opintokerho?
Ei ollu teeveetä, tereoita, viteoita, kuuklea, veispuukkia, eikä ejes ulaa, puhumattakaa tikistä. Ol vuan kyläpelimanni, nuorisoseura, opintokerho, koulukirjasto, ompeluseura, näytelmäpiiri ja laulukuoro.
Tiijonvälityksestä pit huolen Karjalaine, Karjalanmua, Maaseuvun Tulevaisuus, puskaratio, sentraali-Santra ja juoruämmät.

KYLLÄ ENNEN OLI HELEPPOO!

Ei ollu kuntasuunnitteluu, asemakaavoo, ei ympäristölautakuntoo, johtoryhmee, eikä muakuntaliittoo.Tehtiin vuan niin, että hyvee tul.

Ei ollu peruskouluu, lukijoo, opinto-ohjaajoo, ei virikkeellistä pä
ivähoitoo. Ol vain kunnijoitettu kansakoulu opettaja, rippikoulu ja joillain hyväosaisilla keskikoulu ja kansanopisto.

Ei ollu A-linikkoo, päihehuoltoo, alkoholin viärinkäyttöö, huumekoirija, eikä työrajotteisia. Ol vain juoppoja, tuurijuoppoja ja kylähulluja. Laiskoja sanottiin laiskoiks, eikä masentuneiksi.

Ei ollu avoliittoja, erisukupuolisija, ransvestiittija, eikä tyttöpoikija. Ol vuan rakkausavioliittoja, pakkonaimisia, susparija ja äpäräpensko
ja, lehtolapsija sanovat sivistynneet. Poikkeavat pantiin sakila järjestykseen.

KYLLÄ ENNEN OL HELEPPOO!

Ei ollut pyrokratioo, reaalikorkoo, heliporrii, optijoita, osinkoja, roskapankkija, eikä euroo. Ol vuan Ossuuskauppa ja Elanto.

Ei ollu terveyskeskusta, polikklinikkoo, lyhytkirurkioo, eikä nettiliäkärrii. Ol vuan Pohjos-Karjala kansanterveystyön kuntainliitto, kunnanliäkär, tiakonissa, vuojeosasto ja keuhkoparantola.
Ei ollu verisuonitautija, tukielinsairauksija, sykopaattista oireyhtymmee, kuppoo, eikä laktoos-intoleranssija. Ol vuan variksesuappaita, näivetystautii, laiskamattoo, vanhuuven höperyyttä, tippatät, kuppari ja kansanparantaja. Ei jääty kitumaa, kuoltiin pois joko ta

paturmasesti, maha-rinta- tai piäntautii taikka vanhuuteen.

Ei ollu perhesuunnitteluu, E-pillereitä, kontoomeita, potenssiliäkkeitä, kierukoita, eikä varsinkaan miehiä mukana synnytyksissä. Lapset ol vahinkoja, joita sanottiin herra lahjoiks. Niitä tul yks joka vuos, parhaimpana kaks.
Ei ollu murkkuikkee, omituisesti käyttäytyviä nuorija, eikä lökäpöksyjä. Jos ei osannu käyttäytyy, selekään niin ussein, että oppi käyttäytymmää.

Ei ollu aateekoo:ta, änämteetä, eeuuta, hooiiveetä, eikä ämteeveetä.
Ol vuan aaiivee, uukookoo ja yyyyaa.

Sydämelliset kiitokset kaikille vierailleni!
Nämä iltamat säilyvät mielessäni ikuisesti
Kun luk ruamatu, Juhani Ahon Rautatien ja Aleksis Kiven Seihtemän veljestä, ni ei tarvinnu uneksii turhanpäiväsistä.

Oltii rehellisijä, ahkerija, esivaltoo kunnioittavija, isänmuallisia, sopeutuvaisija, sisukkaita ja nöyrijä.

KYLLÄ ENNE OLI HELEPPOO! 
Nyt suattaa kuitennii olla aika paljo helepompoo!