Jotkut hätäiset amatöörit eivät
malta kirkastaa nautintoainetta kolmea kertaa, jolloin lopputuote on
haisevaa kuravettä. Silti se menee päähän, jalkoihin ja
housuihin.
En ole aivan varma, onko tuo Kiteen
maine kirkkaasti parhaana pontikkapitäjänä ansaittu, mutta ehkä
kuuluisuuteen on hieman vaikuttanut valtakunnan suurmiesten, kuten
Kekkosen mieltyminen pontikkaan. Kerrotaan, että kun hän tuli
Kiteelle vierailuille, niin nimismies hommasi tuttaviltaan pontikkaa
Kekkoselle ja hänen lukuisille perskärpäsilleen ja
perässähiihtäjilleen.
Myös minä olen päässyt maistamaan
pontikkaa muutaman kerran. Erään koulukaverini isäpuoli sitä
tiputteli ja jakeli puteleita lahjuksiksi kunnassa vierailuilla
käyneille herroille ja narreille. Ehkä kerran tai kaksi laimensimme
tuon isäpuolen pontikkaa ottamalla pöntöstä pullollisen omaan
käyttöön ja laittamalla vettä tilalle. Ilmeisesti se oli ollut
niin stydiä kamaa, ettei kukaan huomannut tuota pientä laimennusta.
Saattoi olla jopa hyödyksi äkkinäisille käyttäjille, joilla oli
taipumusta saada tietyssä kohtaa lystinpitoa kipua tukanjuureen.
Kiteellä oli ja on edelleen
Juurikka-niminen kylä, jossa myös tiputeltiin ahkerasti vielä
1970-luvulla, jolloin elin siellä kohtalaisen vilkasta lapsuuttani.
Juurikan Tähkä ei ollut kylän pesäpallojoukkueen nimi, vaan
tavaramerkki ylen makoisalle liemelle. Tähkä oli ja on edelleen
tunnettu lähinnä juominkialan harrastajien keskuudessa, vaikkakin
törmäsin aikoinaan matkoillani lukuisiin vanhemman ikäluokan
edustajiin, jotka muistivat myös Juurikan Tähkän.
Muistan, kuinka lapsuudessani kotikylän
kuoppaista tietä ajoi kuorma-auto, jolla oli heinäkuorma
kyydissään. Kylällä kerrottiin, että heinäkuormat olivat
menossa Helsinkiin. Noh, olihan se lapsestakin eriskummallista, mutta
kylän tietotoimistot tiesivät toitottaa, että kyydissä oli
nesteen täyttämää lasitavaraa ja heiniä piti olla pehmusteina,
ettei arvokas lasti menisi rikki. Uskoo, ken tahtoo.
Kitee on tunnettu paikkakuntana jo
keski-ajalla ja välillä tuntuu, että sinne se on jäänytkin.
Paha Pajari on kiteeläisen
kansanperinteen hahmo, julma ja kansaa kiusannut pajariylimys.
Pajarit olivat Venäjän ylimmän ruhtinaallisen palvelusluokan
jäseniä ennen Pietari Suuren aikaa. Pajarit toimivat sotureina ja
hallitsijan neuvonantajina.
Kiteen Paha Pajari herätti kauhua
ympäri Kiteen valtakuntaa keksimällä huvituksia muiden kustannuksella.
Kiteen historia ei kiinnosta minua tuon enempää.Valitettavasti.
Kiteeläinen elämänmeno nykypäivänä
saa sen sijaan verenpaineeni nousemaan sellaisiin lukemiin, että
mittarista loppuvat lukemat. Liian usein otsasuoneni pullistuvat ja
vereni lämpötila osoittaa kiehumispistettä.
Siksipä joudun terapoimaan itseäni
keväisten öiden valoisina hetkinä esim. keksimällä tarinoita kiteeläisistä kuuluisuuksista. Viime yönä tosin nukuin sikeästi ja näin unta, josta heräsin omaan röhönauruuni. Unessa
kekkuloi pikkusieluinen pölvästi, jota kutsuttiin Juurikan
Puuttiniksi.
Ei unesta sen enempää, koska
tarkoitukseni on kertoilla nykyajan pahoista pajareista, sillä heitä
on niin paljon, etten osaa laskea sellaisiin lukemiin approbaturin
arvoisella lyhyellä matikallani.
Kun laitetaan yhteen juorut, huhut, urbaanilegendat ja ehkä jokunen totuudensiemenkin, niin saadaan seuraavanlainen tarina...
Kun laitetaan yhteen juorut, huhut, urbaanilegendat ja ehkä jokunen totuudensiemenkin, niin saadaan seuraavanlainen tarina...
...jossa vastuu ymmärtämisestä siirtyy nyt välittömästi lukijalle.
Erään nykypäivän pajarin sanotaan
olevan hyvin herkkähipiäinen ja tarkka kunniastaan, vaikka
yleisesti epäillään, onko tällä pajarilla edes kunniaa, jota
voisi esimerkiksi loukata. Kerrotaan nimittäin, että tämä pajari
on viime vuosina kunnostautunut monissa
kyseenalaisissa tai kenties jopa laittomissa manoovereissä.
Sanovat, että tämä pajari on rikas,
jopa niin rikas, ettei ota vastaan edes tarjolla olevia EU-tukiaisia.
Eri tietotoimistot kertovat tarinoita siitä, miten se sai
rikkautensa. Joku kertoo, että perintönä, joku toinen, että
lahjana, joku kolmas, että ilmaiseksi. Jokatapauksessa sai reilusti maita ja metsiä. Yleisesti kysellään, onkohan sille jo keksitty joku -ismi, kun
ostaja maksaa ostoksensa myymällä omaisuutta, joka oli ennen
kauppakirjan allekirjoitusta myyjän?
Pajaritrio |
Sanovat, ettei tuon pajarin varpaille
kannata astua tai tielleen asettua. Hänelle ei kuulemma saa vastata,
että 'ei'. Se tietää välittömiä vaikeuksia tai jopa kutsua
KGB:n, tuon nykyisen ohranan juttusille.
Kertovat, että pajari on ottanut
silmätikuikseen sukulaisiaankin. Laittanut välejä poikki sinne sun tänne. Siihen herttaiseen mummeliinkin, joka hyvyyttään
hoiti pajarin lapsia 15- vuotta joka päivä. Pajari ei kuulemma
antanut senttiäkään palkkaa, eikä ikinä yhtään edes
ruokarahaa, vaikka mummeli syötti lapset aina. Köyhä ja
sairas vanhus sai lopulta palkakseen vihaa ja inhottavia temppuja.
Kertovat, että vanhus on kieltänyt pajaria tulemasta edes hänen
haudalleen.
Kylillä puhuvat, että pajarilla on
nykyisin kaunis, suorastaan missivartaloinen morsian. Anastasia on
kuulemma hänen nimensä. Nasti, niinkuin lontoota osaavat ihmiset
naureskelevat. Muille tiedoksi: se on suomeksi ilkeä tai häijy.
Sanovat, että vakalle on sattunut sopiva kansi.
Vaikka pajarin sanotaan olevan
häikäilemätön omaneduntavoittelija, niin olettavat, että Nasti
on oikeasti monen pahan asian takana. Se kuulemma esittää
ystävällistä ja mukavaa, kun vieraita on läsnä, mutta kun
perävalot vilahtavat, niin huuto ja komentaminen alkaa. Eräs
lapsista on kuulemma usein kertonut kavereilleen, miten hän oli
jatkuvan sortamisen ja haukkumisen kohde. Koko perheen on kertonut
joutuneen käymään terapiassakin Nastin ilkeyden vuoksi.
Jotkut kertovat, että pajari ja Nasti
rakastavat toistensa lisäksi myös erinäisiä huvikkeita, kalliita
viinejä, filettä ja toisten kustannuksella elämistä.
Juoruämmät ilkkuvat, että pajari ja
Nasti ovat nykyajan Kennedyt. Julkisivu kiiltää ja rahaa riittää.
Pitää näytellä onnellista ja ylistää puolisoa, vaikkei siihen
olisi oikeasti aihetta kummallakaan. Pitää olla kaikkialla esillä
ja tyrkyllä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, vaikkei äly kuulemma
meinannut riittää edes kansakoulun suorittamiseen. Tähän voinen
laittaa omasta puolestani kuulemani vanhan kansan viisauden:
puurokauhalla ei voi ottaa, jos on annettu vain teelusikalla.
Nyt jään odottelemaan kutsuja
poliisikuulusteluihin. Oletan nimittäin, että monikin
pajarinkaltainen löytää tästä itsensä ja rientää tekemään
rikosilmoituksia. Kun syyllinen on selvillä, niin 'tosikko-pajareille' jää enää rikoksen keksimisen vaiva. Pajarien valtakunnissa
sananvapaus ei ole koskaan ollut kaikille perustuslaillinen oikeus.
Ei ainakaan mielisairaille, jollaiseksi minut on jo leimattu aiempien
kirjoitusteni perusteella.
Seuraavassa blogissa tarina toisesta
Pajarista.