Pään sisällä, aivojen sopukoissa

Sain joku aika sitten mielenkiintoisen pyynnön, että minun pitäisi mennä toisen ihmisen pään sisään ja ajatella hetki hänen aivoillaan. Sitten pitäisi kirjoittaa, millaista liikennettä siellä pään sisällä pyöri tuon hetken aikana. Jouduin sellaisen ihmisen aivoihin, jossa risteili ahdistuneita ajatuksia, vastauksia vailla olevia kysymyksiä ja sanomatta jääneitä sanoja. 
Niinpä kirjoitan nyt ulos maailmaan tuosta varsin oudosta kokemuksesta.  

-------   ---------- ------------ -----  -----------------------  - -- --------------  ------  -------- - ----

Miksi sinusta tuli se, mikä olet nyt?

Olet minun lihaani ja vertani. Kasvatimme sinut parhaan osaamisemme mukaan. Menikö siinä jotain pieleen.

En usko.

Kävit koulua. Noh, ei ne numerot olleet kovin hyviä. Muistaakseni et kuitenkaan jäänyt luokallesi.

Eipä sillä väliä, tulevaisuutesi oli ajateltu olevan esi-isiesi jalanjälkien seuraaminen. Siinä pärjäis huonommillakin        lahjoilla.

Sait sisaruksia. Ihmettelimme, kun ajattelit pienestä pitäen, että olet parempi kuin he, alistit heitä. Yritimme kasvattaa teitä samoilla säännöillä, mutta sinua tietysti vähän paremmin, että jatkaisit työtämme.

Vietit railakkaan nuoruuden. Sait auton, sait reilusti rahaa huvituksiin, harrastuksiin ja matkoihin. Seurustelukumppanisi vaihtuivat tiheään tahtiin. Aamuisin ei tiennyt minkänäköinen ihmisenalku kömpii huoneestasi aamupalalle. Syötimme heidät, kohtelimme heitä hyvin. (Se tippurijuttu oli kyllä harmillinen)

Koulutimme sinut ammattiin, ilmaiseksi tietysti.

Sait aina kaiken, mitä tarvitsit, vaikka tulomme eivät olleet kovinkaan suuret ja oli kaikenlaista rakentamistakin sinun tulevaisuutesi helpottamiseksi.

Sisaruksesi lähtivät opiskelemaan muualle, olivat itsenäisiä ja maksoivat itse opiskelunsa ja elämänsä jatkossakin. Heidän pärjäämisensä elämässä on ollut aina ilomme.

”Myimme” sinulle yrityksemme. Ta

i melkein lahjahan se taisi oli. Laitoin nimeni tehtyyn kauppakirjaan, kun näytettiin kohta, mihin se pitää laittaa. Minun mielipiteeni oli ohitettu. Sanoit, ettet jatka yritystä, ellet saa, mitä haluat. Kiristit. Minusta se avustajasi kauppakirjaa tehdessä vaikutti ihan lierolta ja vastenmieliseltä vöyhkääjältä.

Missä lienevät rahamme?

Kusit elämäntyömme päälle. Katkeruutta tuntien elämme elämäämme vanhuutemme päivinä.

Avioiduit, kun olit rauhoittunut ja löytänyt oletettavasti sen oikean tai oikeat.

Mitäpä teidän onnellisuutemme meille kuuluukaan. Joskus vain ihmetytti, kun puolisosi nousi nukkumasta lattialta sohvan takaa. Tai kun hänellä oli huuli turvoksissa.

Saitte muutaman lapsen. Se oli ihanaa aikaa, kun hoidimme heitä joka päivä, kun ette itse työkiireiltänne ja muilta juoksuiltanne kerenneet. Ilmaiseksi tietenkin. Lapset tykkäsivät meistä ja sisaruksistasi aivan valtavasti.

Teimme paljon työtä perheesi hyvinvoinnin eteen. Joskus paljon enemmän kuin olisimme jaksaneet. Ei siinä, yli 10 vuoden aikana, kerennyt paljoa omaa aikaa viettämään. Teidän hyvinvointinne oli aina etusijalla.

Kävi sitten niin, että puolisolleni sattui ikävä tapahtuma niin kuin jo vanhoille ihmisille voi tapahtua. Jouduin uuden tilanteen eteen.

Halusit päättää minun asioistani. En halunnut sitä. Et kunnioittanut minua, etkä mielipidettäni. Öykkäröit ja sotkit kaiken. Olet halveksittu monien silmissä ja olet ansainnut sen.

Myös puolisosi sotkeutui minun asioihini. Ne eivät kuulu hänelle millään tavalla. Hänellä ei ole puheoikeutta asioihini. Hänen käyttäytymisensä minua ja muita lapsiamme kohtaan on ollut pöyristyttävää. Valehtelua ja kieroilua.

Tuo ihminen, joka asuu kanssasi, on paljastanut todellisen luonteensa. Minähän se paha tietenkin olen ja minun toiset lapseni mielenvikaisia! Kukahan se terapioissa ramppaa?

Puolisosi antoi minulle lupauksia, jotka nyt kiistää antaneensa. Mietin vain, millainen tyyny hänellä on, että saa nukutuksi omatuntonsa kanssa, varsinkin kun vielä esittää uskovaista. Toivottavasti kuitenkin hänen lääkityksensä on riittävä moniin henkisen puolen ongelmiin.

Arvelen, että sinusta kasvoi narsisti. Olet itsekeskeinen, täysin tunteeton, vaadit ihailua, käytät toisia omaksi hyväksesi, kuvittelet itsestäsi suuria. Et koe mistään syyllisyyttä, koska kuvittelet olevasi aina oikeassa. Sinulle ei kehittynyt tunteita, eikä sinulla ole empatiaa. Tuskin edes tiedät, millaista olisi ottaa huomioon joku toinen ihminen. Näyttelet ja teeskentelet yhtenään. Oletko ylpeä itsestäsi? Minä häpeän sinua.

Minua et ole ottanut huomioon, etkä osoittanut arvostusta ja kiitollisuutta.

Sanoit kerran, että olen valehtelija. Sanotaanko niin vanhalle ja sairaalle ihmiselle?

Syvät uurteet koristavat naamaani ja harmaantuneet hiukset päälakeani. Olen laihtunut ja kuihtunut. Olen sisältä rikkirevitty. Olet pilannut loppuelämäni. Muista pysyä poissa haudaltani, johon olet ajamassa minua ennenaikaisesti.

------------ ------------------ -------------------------- ----------------------- ------------

Tuollaista siellä pyöri. Aika kamalaa. Tätä ihmiskoetta en halua toiste tehdä.

Tosikertomuksia vanhustenhoidosta Kiteellä

Olen yrittänyt pitää esillä kiteeläistä vanhustenhoidon tilaa ja kertoa sen riittämättömistä resursseista.

En ymmärrä veroasioista juurikaan mitään, mutta viime viikolla Kitee halusi imagosyistä vähentää verotuloja lähemmäs miljoonalla eurolla. Minun silmissäni Kiteen imago ei parantunut sillä yhtään. Eri hallinnonalojen budjetit paukkuu jo muutenkin ja moni laskelma mene nyt ihan vituralleen tuon imagomiljoonan vuoksi.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon päättäjät höyläävät jo ennestään vähäisiä resursseja vanhusten ja sairaiden hoidosta ja huolehtimisesta.

Kaupungilla on velkaa14 miljoonaa euroa. Se on minusta melkoinen imagohaitta, josta päättäjät eivät halua puhua. Ovat vain kertoneet julkisuuteen, että hyvin menee, talous kunnossa, palvelut erinomaisia, lääkäriin pääsee yms. kökköä kakkaa.

Tekee mieleni kysyä... ai niin, tämähän on minun blogini, joten kysyn. Pelastuuko tavallisen karvakouran tai hienohelman talous, jos vuodessa jää tilille joitakin kymppejä enemmän rahaa, kun verotus kevenee? Veikkaan, että ne kympit näkyisivät lähinnä Joensuun kauppojen taseissa.

Tukiaisilla elävä maajussi vaihtaa valmettinsa ja käy kanarialla, olipa kaupungin imago millainen tahansa.

Mutta nyt varsinaiseen asiaan eli tapauskertomuksiin.

Tässä kirjoituksessani aion kertoa muutamista mieltäni kuohuttaneista tapauksista, joita olen kuullut, nähnyt ja lukenut asiakirjoista. Voin vakuuttaa, että ne pitävät paikkansa, mitään huhupuheita en kerro. Jokainen voi itse päätellä, onko ne potilaan oikeuksien mukaista hyvää hoitoa. En osoita sormella hyviä hoitajia, ainoastaan sellaisia, jotka eivät osaa hommiaan. Tarkoitukseni on kertoa liian vähien resurssien seurauksista ja osoittaa Kiteen kaupungin työnantajana syyllistyneen epäeettiseen toimintaan ja ehkä jopa lainrikkomuksiin.

Kertomani tapaukset koskevat ystävieni ja tuttavieni omaisia eri kiteeläisissä hoitopaikoissa. Minua pyydetään jatkuvasti kirjoittamaan julkisuuteen vanhustenhoidon epäkohdista, koska vanhusten vanhat omaiset eivät osaa saattaa ääntää kuuluviin. En voi pettää suuressa hädässä tehtyjä pyyntöjä ja lupauksiani.

Tosin joudun olemaan tarkkana, mitä kirjoittan, koska hyeenat ulvoo nurkissa ja haluaa viedä minulta sananvapauden. Sain nimittäin viime vuonna sivullisen tekemän rikosilmoituksen perusteella kutsun poliisikuulusteluun, koska olin kertonut, että isäni on sairas. Senhän tiesi siinä vaiheessa ehkä 87 % kiteeläisistä. Veikkaan, että nyt lukema on ainakin saman verran kuin Pohjois-Korean diktaattoria, Ping Bang-Bongia jumaloivien osuus koreaanien keskuudessa. Eli varovaisestikin arvioiden 158 %:a väkiluvusta.

En saanut syytettä, koska asia oli jo tiedossa.

Yökkö löysi herra G:n lattialta lojumasta. Koska hän oli yksin töissä, ei hän tietenkään voinut saada herraa takaisin sänkyyn. Niinpä hän kävi varastosta patjan, pyöräytti herran siihen, laittoi peiton päälle ja herra nukkui siinä aamuun asti. Kun aamuvuorolaiset tulivat töihin, he nostivat herran sänkyyn.

Eduskunnan oikeusasiamies on antanut huomautuksen eräälle työntekijälle, joka oli laittanut psykiatrisessa sairaalassa olleen itsetuhoisen henkilön nukkumaan patjan päälle lattialle, koska ei ollut saanut häntä yksin sänkyyn. Työnantaja määrättiin maksamaan henkilölle korvauksen ihmisoikeusloukkauksesta.

Olikohan herra G joutunut ihmisoikeusloukkauksen kohteeksi? Niinpä!

Rouva T oli saanut sairauden takapuoleensa, joka ei ollut parantunut. Häntä hoidettiin dementikkojen kanssa samassa hoitopaikassa pelkän parantumattoman sairauden vuoksi. Hän kärvisteli monta kuukautta kivuissa ja epämukava katetrikin keikkui matkassa mukana. Rouva pyysi monta kertaa päästä erikoissairaanhoitoon. Ei päästetty. Kuulin kun sairaanhoitaja sanoi hänelle tylysti, että lähetettä ei kannata laittaa, koska vastaus on kielteinen, eikä hän kuulu erikoissairaanhoitoon. Lisäksi hoitopaikan lääkäri oli sanonut hänelle, että sinua ei siirretä täältä muualle kuin hautausmaalle.

Lopulta rouva T tilasi ajan yksityislääkärille, joka oli hyvin vihainen, ettei sairautta oltu hoidettu kuntoon, kun se oli kohtalaisen helppoa erikoissairaanhoidossa. Rouva pääsi nopeasti sairaalaan, oli siellä pari viikkoa ja sitten vika leikattiin kuntoon. Nyt hän on samassa kunnossa kuin ennen takalistosairauttaan.

Kiteen kaupunki työnantajana on vastuussa, ettei rouvaa hoidettu Käypä hoito-suositusten mukaisesti. Oikeanlainen hoito viivästyi ja aiheutti hänelle turhaa kärsimystä. Lisäksi hänelle puhuttiin epäkohteliaasti, joka on ammattitaidottomuutta. Kannattaisi vaihtaa alaa, jos toisia ihmisiä ei osaa kohdella kunnioittavasti.

Rouva A käveli aika kömpelösti ja lisäksi hän törmäili milloin mihinkin. Eräänä päivänä tuolille istuutuessaan rouvalle tuli huti. Hän lysähti kyykkyyn ja toinen jalka jäi huonoon asentoon. Polvi pamahti. Röntgenkuvassa näkyi pahoja vaurioita ja useampikin jänne oli poikki. Kirurgi oli kertonut omaiselle, ettei leikata, koska rouva A on liian vanha. Rouvalla oli silloin mittarissa 75 vuotta.

Rouva sairasti etenevää muistisairautta, joka oli oikeasti syy, miksi ei leikattu. Leikkauksen jälkeen olisi ollut pitkällinen ja jokapäiväinen kuntoutus, josta olisi tullut kaupungille iso lasku, koska kuntoutus olisi pitänyt ostaa ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Rouva joutui pyörätuoliin ja hänen elämänlaatunsa ja toimintakykynsä heikkeni suuresti. Paska juttu! Kuka kaivaisi helmitaulun esiin ja ynnäisi, paljonko kaupunki säästi, kun ei leikattu?

Kun tapasin rouva K:n ensimmäisen kerran, hän oli 95-vuotias herttainen, hauska ja aivan ihastuttava mummeli. Tietystikin siinä iässä muisti välillä horjui ja saattoi tulla unohduksia ja huonoja päiviä niin kuin meillä nuoremmillakin. Nerokas lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että rouva sairasti alzheimerin tautia ja määräsi siihen lääkityksen.

Voi herranjestas ja rouvanpieksut!

Lääkkeistä oli tietenkin haittavaikutuksia, jotka huononsivat hänen elämänlaatuaan enemmän kuin mitä hän oletettavasti sai niistä hyötyä. Jos rouva olisi saanut elää ilman lääkitystä, elämä olisi voinut olla hieman lyhyempi, mutta se olisi todennäköisesti ollut hänelle miellyttävämpää.

Herra Ö on syvästi dementoitunut monisairas vanhus. Viimeksi kun läheinen oli mennyt katsomaan häntä, niin Ö ei ollut reagoinut mihinkään, silmät seisoi päässä, ei puhunut, ei enää kävellyt, ei osannut syödäkään. Ei minkäänlaista toimintakykyä. Tarvitsi kuulemma kolme hoitajaa perushoitoon, koska ainoa, mitä hän osasi tehdä, oli ajoittainen aggressiivisuus.

Läheinen järkyttyi, koska pari viikkoa aiemmin vieraillessaan hoitopaikassa, herra käveli, jutteli kysyttäessä, naurahteli, söi itse.

Mitä oli tapahtunut? Tuo läheinen kertoi minulle, että ajoittaisen aggressivisuuden vuoksi herra Ö oli rauhoitettu lisäämällä lääkearsenaaliin toinen psykoosilääke. Se oli aivan varmasti syyllinen tuohon suureen muutokseen. Tietystikin hoitohenkilökunnan työturvallisuus pitää taata, mutta onko lamaannuttavat psykoosilääkkeet ainoa vaihtoehto. Herra Ö:stä oli tullut niiden vuoksi tahdoton klöntti sängynpohjalle.

Herra Ö:lle oli syötetty jo vuosia yhtä psykoosilääkettä, mielialalääkettä, kahta alzheimerlääkettä, kolesterolilääkettä ja kipulääkettä.

Läheinen tiesi kertoa myöhemmin, että herran lääkitys oli purettu kokonaisuudessaan. Kuinkas kävikään? Herra lähti kävelemään, elämä palasi naamalle, hän alkoi syödä itse ja alkoi jälleen vastailemaan kysymyksiin.

Luin äskettäin erään proffan kirjoittaman artikkelin psykoosilääkkeiden käytöstä iäkkäillä. Siinä kerrottiin, että monia lääkkeitä samanaikaisesti käyttäville voi kehittyä antikolinerginen oireyhtymä, jonka oireita ovat sekavuus, ärtyisyys, kiihtyneisyys ja näköharhat.

Psykoosilääkkeet aiheuttavat monille motorista levottomuutta, liikkumispakkoa ja vaikeutta istua paikoillaan.

Olen nähnyt kaikissa hoitopaikoissa juuri tuollaisten oireiden vallassa hiihteleviä dementikkoja. Arvaan, että heidän doseteissaan on psykoosinappeja.

Lainaus Muistisairauksien Käypä hoito-suosituksesta:” Psykoosilääkkeitä tulee käyttää vain vaikeimpien psykoottisten oireiden ja levottomuuden tai aggressiivisuuden lyhytaikaisessa hoidossa, koska niihin saattaa liittyä aivoverenkierron häiriöitä ja kuolleisuutta dementiapotilailla.”

Jo edellisessä blogissani ilmaisin vihastukseni siitä, etteivät asukkaat pääse hoitopaikoissaan ulos kuin korkeintaan muutamina kesäpäivinä. Tai ne pääsevät, joilla on varaa maksaa siitä ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Puoli tuntia maksaa 50 euroa ja siihen kuuluu pukeminen ja riisuminen, joten ulkona käveleminen on tosiasiassa 15 minuuttia. Aatteleppa omalle kohalle: maksaisitko viidestätoista minuutista ulkoilmassa 50 euroa?

Herra F kävelee kaksi kertaa viikossa talon ympäri. Hänen vaimonsa kertoi, että herra olisi jo aikapäiviä sitten menettänyt kävelykykynsä, ellei heillä olisi varaa ostaa tuota kävelytystä. Surullista! Todella surullista.

Ettekö te päättäjät älyä hävetä yhtään? Jos ette nyt, niin toivottavasti edes silloin, kun itse olette laitoksessa, ettekä näe aurinkoa kuin muutaman kerran kesä-, heinä-, ja elokuussa.

Ehdotan, että kaupunki palkkaisi edes yhden kiertävän kävelyttäjän, joka kävisi ulkoiluttamassa asukkaita eri laitoksissa Pitääkö olla kirjattuna perustuslaissa, että ulkoilma kuuluu kaikille ennen kuin asia järjestyy? En ole varma, järjestyisikö se Kiteellä silloinkaan.

Herra N asusti tehostetun palveluasumisen hoitopaikassa, koska ei enää pärjännyt kotona. Tai ei ollut pärjännyt tarpeeksi hyvin ainakaan vuoteen, mutta hänelle oli sanottu aina, ettei paikkoja ole. Hänen vaimonsa oli saanut tietää, että eräässä hoitopaikassa oli muualta Suomesta tulleita asukkaita. Yksi oli pääkaupunkiseudulta ja toinen Savosta.

Oletan, että heidän entinen kotikuntansa maksaa heidän hoitonsa. Se on siis ostanut paikan ohi omien, kiteeläisten, hoitopaikan tarvitsijoiden.

Olisi mukava tietää, kuinka paljon näitä muualta tulleita on. Toki kaikille tarvitseville pitää olla paikka, mutta mielelläni näkisin, että kiteeläiset ensin, koska täälläkin odottaa todella moni huonokuntoinen hoitopaikkaa.

Kiteen kaupungille on tietenkin edullista ottaa muualta tulleita, koska kaupunki ei tarvitse maksaa heidän hoidostaan, vaan rahat tulevat sieltä mistä asiakaskin. Toki on inhimillistä, että paikkakunnalla asuvat voivat nykyisin 'siirrättää' sairaan omaisensa lähemmäksi itseään. Kun kyseessä on kiteenkaltainen takahikiä, niin arvelen, että muualta tulevien ottaminen kiteeläisiin hoitopaikkoihin on enemmän bisnestä kuin inhimillisyyttä.

Rouva Z valitteli minulle eräänä päivänä, että hänen elämänsä on todella kurjaa, kun ei ole yhtään rahaa, että voisi ostaa joululahjoja lapsenlapsilleen. Toki Kitee mainostaa, että hoitomaksun jälkeen jokaiselle jää omaa rahaa 160 e/kk. Äkkisestään kuulostaa ihan kohtuulliselta summalta.

Ainakin tehostetussa palveluasumisessa jokaisen pitää ostaa itse vessapaperista lähtien kaikki tavarat ja tarvikkeet mitä hoidossaan ja asumisessaan tarvitsee. Itse pitää ostaa myös kaikki tarvitsemansa lääkkeet.

Kalle Päätalo kirjoitti aikoinaan kirjan Kunnan jauhot.Tämän ajan jauhojen kerjuuta on alennuksen pyytäminen kunnalta hoitomaksuun, jos rahat eivät riitä vaadittuihin ostoksiin.

Siivous, pyykinpesu, ruoka ja huoneen vuokra sisältyvät hoitomaksuun, joka on riippuvainen tulojen suuruudesta. Tuloista vähennetään 160 e ja loput menee hoitomaksuun.

Tässäpä muutama esimerkki tapauksista joihin olen törmännyt tänä vuonna. Eivät ne kovin mukavia ole, mutta ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Jospa joskus ykkösasianamme olisi hyvä vanhuus, eikä raha. Sote-mörkö on tulossa. Mitähän sitten tapahtuu?

Kitee ja hyvä vanhuus

Syksyllä 2015 kirjoitin allaolevan mielipidekirjoituksen, lähetin sen paikkakunnalla ilmestyvään lehteen ja pyysin julkaisemaan joko kokonaan tai osittain.

Ei julkaistu. Ei sanaakaan, vaikka ilmoitin nimenikin. Samanvärisen jäsenkirjan omaavat toimittajat pitävät huolen, ettei "omia" poliitikoita ja virkamiehia  moitita, eikä heille esitetä ikäviä kysymyksiä.

 

  Kitee ja hyvä vanhuus 

 Uusi vanhuspalvelulaki tuli voimaan kesällä 2013 ja viimeisimmät pykälät vuoden 2015 alussa. Lain tarkoitus on turvata kaikille hyvä vanhuus. Lain vaatimusten toteuttaminen on kuntien vastuulla. Kunnan on toteutettava iäkkään henkilön arvokasta elämää tukeva pitkäaikainen hoito ja huolenpito. Palvelut on sovitettava sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita ja ne on saatava yhdenvertaisesti.
Ei ole lainmukaista, että suurinpiirtein ”samantasoisesti” toimintakyvyttömistä toinen saa hoitopaikan ja toinen ei. Tämän voi tietenkin helposti kiertää määrittelemällä jokainen omaan ”luokkaansa”.

YLE:n Vanhusvahti kysyi keväällä: ”Minkä verran kunnassa on tehostettua palveluasumista ikäihmisille?”

Kiteen kaupunki vastasi: ”Riittävästi”

Kukahan tämän vastauksen on oikein antanut ja miksi on vastattu aikatavalla valheellisesti? Kun eräältä toimenhaltijalta kysyttiin, kuinka monta ihmistä on jonossa odottamassa pääsyä tehostettuun palveluasumiseen, niin ääneenlausuttu luku oli 20.

Jos tehostettua palveluasumista olisi riittävästi, kaikki paikan ehdottomasti tarvitsevat saisivat sen, eikä jonoja olisi. Palveluasumisen hoitopaikat ovat nykyisin lähinnä lyhyeksi jäävää saattohoitoa varten, koska niihin ei pääse ennenkuin toinen jalka on jo haudassa tai viimeinenkin tuikku päästä on sammumaisillaan.

Kotona asuva sairas saattaa olla aggressiivinen. Hän voi osoittaa hoitajaansa ja muita omaisia kohtaan jokapäiväistä psyykkistä ja joskus fyysistäkin väkivaltaa. Hän saattaa potkia, töniä, haukkua ja huutaa törkeyksiä. Useammasta suusta on saanut kuulla kommentteja ja neuvoja, että tuollainen kuuluu sairauteen, vaihtakaa puheenaihetta, menkää karkuun, älkää välittäkö, antakaa rauhoittavaa lääkettä, laittakaa ovet lukkoon.

Tilanteiden mennessä mahdottomiksi lääkäri saattaa lisätä/vaihtaa lääkkeitä, jolloin sairas
enimmäkseen nukkuu. Mielestäni silloin on kyseessä kemialliset magneettiliivit.
Tällaiset aggressiviset ja karkailevat henkilöt kuuluvat ammattihenkilöiden hoidettaviksi, eivätkä enää kotiin.

Aina omaisten kertomuksia ei edes uskota näistä kotona tapahtuvista vaaratilanteista, joten hoitopaikkaa ei tarvitse antaa, kun niitä ei ole. Ja se on kaikkien tiedossa!
Monet vaikeasti sairaat asuvat yksin. Joku hoitaja saattaa käydä pyörähtämässä pari kertaa päivässä. Eihän siinä kerkeä muuta kuin laittamaan lääkkeitä tyrkylle ja viskaamaan jääkaapista roskiin pilaantuneet ruuat ja laittamaan uudet tilalle, joita sairas ei muista syödä. Noh, laihtuu, kuivuu ja kuolee pois. Ei tarvitse enää hoitopaikkaa.

Kaupunki tarjoaa kodinhoitajien palveluja ja se on hyvä, mutta ei sekään sovi kaikkiin tapauksiin. Eräälle syrjäkylän huonokuntoiselle vanhukselle tarjottiin useaan otteeseen, että kodinhoitaja voi käydä häntä avustamassa vaikka 3-4 kertaa päivässä. Omaiset ihmettelivät, että miten se olisi käytännössä mahdollista, kun jo matkoihin kuluisi monta tuntia päivässä. Siihen oli tullut vastaukseksi mm., että siitä teidän ei tarvitse huolehtia, se on kaupungin resurssointikysymys.

Kysyn suoraan: onko kaupungilla resursseja järjestää kotihoidon palveluja useamman kerran päivässä kauaksi keskustasta?

Tiedän tapauksia, joissa viikon odotetuimpia päiviä ovat keskiviikko ja lauantai. Silloin Koti-Karjalasta näkee kuolleet ja sen kiitelläänkö ilmoituksissa jotain hoitopaikkaa. Sehän tietäisi sitä, että on vapautunut hoitopaikka ja joku onnekas sen saa ...

  Tänä vuonna paikallislehdestä on saanut lukea useita kertoja, kuinka Kiteen kaupungin talous alkaa olla hyvässä kunnossa ja veroprosenttiakin lasketaan.
Pitääkö paikkansa, että kaupunki ei enää osta uusia hoitopaikkoja yksityisiltä palvelujentarjoajilta? Revitäänkö nyt säästöjä hoitopaikan tarvitsevien sairaiden vanhusten selkänahasta?

Vanhuspalvelunlain mukainen vanhustenhoidon järjestäminen on viimekädessä poliitikoiden vastuulla. He määräävät, mihin kaupungin rahat kohdistetaan.
Jokaisen poliitikon kannattaa muistaa, että hänkin vanhenee, ehkä sairastuu, ehkä toimintakyky heikkenee, ehkä menee muisti!
Olisiko mukavaa, että silloin olisi tarjolla riittävästi hoitoa, hoivaa ja hoitopaikkoja? Nyt ei ole, vaikka joku kaupungin viranhaltija on vastannut, että niitä on riittävästi.