Olen yrittänyt pitää
esillä kiteeläistä vanhustenhoidon tilaa ja kertoa sen
riittämättömistä resursseista.
En
ymmärrä veroasioista juurikaan mitään, mutta viime viikolla Kitee
halusi imagosyistä vähentää verotuloja lähemmäs miljoonalla
eurolla. Minun silmissäni Kiteen imago ei parantunut sillä yhtään.
Eri hallinnonalojen budjetit paukkuu jo muutenkin ja moni laskelma
mene nyt ihan vituralleen tuon imagomiljoonan vuoksi.
Olisi
mielenkiintoista tietää, kuinka paljon päättäjät höyläävät
jo ennestään vähäisiä resursseja vanhusten ja sairaiden hoidosta
ja huolehtimisesta.
Kaupungilla on
velkaa14 miljoonaa euroa. Se on minusta melkoinen imagohaitta, josta
päättäjät eivät halua puhua. Ovat vain kertoneet julkisuuteen,
että hyvin menee, talous kunnossa, palvelut erinomaisia, lääkäriin
pääsee yms. kökköä kakkaa.
Tekee
mieleni kysyä... ai niin, tämähän on minun blogini, joten kysyn.
Pelastuuko tavallisen karvakouran tai hienohelman talous, jos
vuodessa jää tilille joitakin kymppejä enemmän rahaa, kun verotus
kevenee? Veikkaan, että ne kympit näkyisivät lähinnä Joensuun
kauppojen taseissa.
Tukiaisilla
elävä maajussi vaihtaa valmettinsa ja käy kanarialla, olipa
kaupungin imago millainen tahansa.
Mutta
nyt varsinaiseen asiaan eli tapauskertomuksiin.
Tässä
kirjoituksessani aion kertoa muutamista mieltäni kuohuttaneista
tapauksista, joita olen kuullut, nähnyt ja lukenut asiakirjoista.
Voin vakuuttaa, että ne pitävät paikkansa, mitään huhupuheita en
kerro. Jokainen voi itse päätellä, onko ne potilaan oikeuksien
mukaista hyvää hoitoa. En osoita sormella hyviä hoitajia,
ainoastaan sellaisia, jotka eivät osaa hommiaan. Tarkoitukseni on
kertoa liian vähien resurssien seurauksista ja osoittaa Kiteen
kaupungin työnantajana syyllistyneen epäeettiseen toimintaan ja
ehkä jopa lainrikkomuksiin.
Kertomani
tapaukset koskevat ystävieni ja tuttavieni omaisia eri kiteeläisissä
hoitopaikoissa. Minua pyydetään jatkuvasti kirjoittamaan
julkisuuteen vanhustenhoidon epäkohdista, koska vanhusten vanhat
omaiset eivät osaa saattaa ääntää kuuluviin. En voi pettää
suuressa hädässä tehtyjä pyyntöjä ja lupauksiani.
Tosin
joudun olemaan tarkkana, mitä kirjoittan, koska hyeenat ulvoo
nurkissa ja haluaa viedä minulta sananvapauden. Sain nimittäin
viime vuonna sivullisen tekemän rikosilmoituksen perusteella kutsun
poliisikuulusteluun, koska olin kertonut, että isäni on sairas.
Senhän tiesi siinä vaiheessa ehkä 87 % kiteeläisistä. Veikkaan,
että nyt lukema on ainakin saman verran kuin Pohjois-Korean
diktaattoria, Ping Bang-Bongia jumaloivien osuus koreaanien
keskuudessa. Eli varovaisestikin arvioiden 158 %:a väkiluvusta.
En
saanut syytettä, koska asia oli jo tiedossa.
Yökkö löysi
herra G:n lattialta lojumasta. Koska hän oli yksin töissä, ei hän
tietenkään voinut saada herraa takaisin sänkyyn. Niinpä hän kävi
varastosta patjan, pyöräytti herran siihen, laittoi peiton päälle
ja herra nukkui siinä aamuun asti. Kun aamuvuorolaiset tulivat
töihin, he nostivat herran sänkyyn.
Eduskunnan
oikeusasiamies on antanut huomautuksen eräälle työntekijälle,
joka oli laittanut psykiatrisessa sairaalassa olleen itsetuhoisen
henkilön nukkumaan patjan päälle lattialle, koska ei ollut saanut
häntä yksin sänkyyn. Työnantaja määrättiin maksamaan
henkilölle korvauksen ihmisoikeusloukkauksesta.
Olikohan
herra G joutunut ihmisoikeusloukkauksen kohteeksi? Niinpä!
Rouva
T oli saanut sairauden takapuoleensa, joka ei ollut parantunut. Häntä
hoidettiin dementikkojen kanssa samassa hoitopaikassa pelkän
parantumattoman sairauden vuoksi. Hän kärvisteli monta kuukautta
kivuissa ja epämukava katetrikin keikkui matkassa mukana. Rouva
pyysi monta kertaa päästä erikoissairaanhoitoon. Ei päästetty.
Kuulin kun sairaanhoitaja sanoi hänelle tylysti, että lähetettä
ei kannata laittaa, koska vastaus on kielteinen, eikä hän kuulu
erikoissairaanhoitoon. Lisäksi hoitopaikan lääkäri oli sanonut
hänelle, että sinua ei siirretä täältä muualle kuin
hautausmaalle.
Lopulta
rouva T tilasi ajan yksityislääkärille, joka oli hyvin vihainen,
ettei sairautta oltu hoidettu kuntoon, kun se oli kohtalaisen helppoa
erikoissairaanhoidossa. Rouva pääsi nopeasti sairaalaan, oli siellä
pari viikkoa ja sitten vika leikattiin kuntoon. Nyt hän on samassa
kunnossa kuin ennen takalistosairauttaan.
Kiteen
kaupunki työnantajana on vastuussa, ettei rouvaa hoidettu Käypä
hoito-suositusten mukaisesti. Oikeanlainen hoito viivästyi ja
aiheutti hänelle turhaa kärsimystä. Lisäksi hänelle puhuttiin
epäkohteliaasti, joka on ammattitaidottomuutta. Kannattaisi vaihtaa
alaa, jos toisia ihmisiä ei osaa kohdella kunnioittavasti.
Rouva
A käveli aika kömpelösti ja lisäksi hän törmäili milloin
mihinkin. Eräänä päivänä tuolille istuutuessaan rouvalle tuli
huti. Hän lysähti kyykkyyn ja toinen jalka jäi huonoon asentoon.
Polvi pamahti. Röntgenkuvassa näkyi pahoja vaurioita ja useampikin
jänne oli poikki. Kirurgi oli kertonut omaiselle, ettei leikata,
koska rouva A on liian vanha. Rouvalla oli silloin mittarissa 75
vuotta.
Rouva
sairasti etenevää muistisairautta, joka oli oikeasti syy, miksi ei
leikattu. Leikkauksen jälkeen olisi ollut pitkällinen ja
jokapäiväinen kuntoutus, josta olisi tullut kaupungille iso lasku,
koska kuntoutus olisi pitänyt ostaa ulkopuoliselta
palveluntarjoajalta. Rouva joutui pyörätuoliin ja hänen
elämänlaatunsa ja toimintakykynsä heikkeni suuresti. Paska juttu!
Kuka kaivaisi helmitaulun esiin ja ynnäisi, paljonko kaupunki
säästi, kun ei leikattu?
Kun
tapasin rouva K:n ensimmäisen kerran, hän oli 95-vuotias
herttainen, hauska ja aivan ihastuttava mummeli. Tietystikin siinä
iässä muisti välillä horjui ja saattoi tulla unohduksia ja
huonoja päiviä niin kuin meillä nuoremmillakin. Nerokas lääkäri
oli kuitenkin sitä mieltä, että rouva sairasti alzheimerin tautia
ja määräsi siihen lääkityksen.
Voi
herranjestas ja rouvanpieksut!
Lääkkeistä
oli tietenkin haittavaikutuksia, jotka huononsivat hänen
elämänlaatuaan enemmän kuin mitä hän oletettavasti sai niistä
hyötyä. Jos rouva olisi saanut elää ilman lääkitystä, elämä
olisi voinut olla hieman lyhyempi, mutta se olisi todennäköisesti
ollut hänelle miellyttävämpää.
Herra
Ö on syvästi dementoitunut monisairas vanhus. Viimeksi kun läheinen
oli mennyt katsomaan häntä, niin Ö ei ollut reagoinut mihinkään,
silmät seisoi päässä, ei puhunut, ei enää kävellyt, ei osannut
syödäkään. Ei minkäänlaista toimintakykyä. Tarvitsi kuulemma
kolme hoitajaa perushoitoon, koska ainoa, mitä hän osasi tehdä,
oli ajoittainen aggressiivisuus.
Läheinen
järkyttyi, koska pari viikkoa aiemmin vieraillessaan hoitopaikassa,
herra käveli, jutteli kysyttäessä, naurahteli, söi itse.
Mitä
oli tapahtunut? Tuo läheinen kertoi minulle, että ajoittaisen
aggressivisuuden vuoksi herra Ö oli rauhoitettu lisäämällä
lääkearsenaaliin toinen psykoosilääke. Se oli aivan varmasti
syyllinen tuohon suureen muutokseen. Tietystikin hoitohenkilökunnan
työturvallisuus pitää taata, mutta onko lamaannuttavat
psykoosilääkkeet ainoa vaihtoehto. Herra Ö:stä oli tullut niiden
vuoksi tahdoton klöntti sängynpohjalle.
Herra
Ö:lle oli syötetty jo vuosia yhtä psykoosilääkettä,
mielialalääkettä, kahta alzheimerlääkettä, kolesterolilääkettä
ja kipulääkettä.
Läheinen
tiesi kertoa myöhemmin, että herran lääkitys oli purettu
kokonaisuudessaan. Kuinkas kävikään? Herra lähti kävelemään,
elämä palasi naamalle, hän alkoi syödä itse ja alkoi jälleen
vastailemaan kysymyksiin.
Luin
äskettäin erään proffan kirjoittaman artikkelin
psykoosilääkkeiden käytöstä iäkkäillä. Siinä kerrottiin,
että monia lääkkeitä samanaikaisesti käyttäville voi kehittyä
antikolinerginen oireyhtymä, jonka oireita ovat sekavuus, ärtyisyys,
kiihtyneisyys ja näköharhat.
Psykoosilääkkeet
aiheuttavat monille motorista levottomuutta, liikkumispakkoa ja
vaikeutta istua paikoillaan.
Olen
nähnyt kaikissa hoitopaikoissa juuri tuollaisten oireiden vallassa
hiihteleviä dementikkoja. Arvaan, että heidän doseteissaan on
psykoosinappeja.
Lainaus
Muistisairauksien Käypä hoito-suosituksesta:” Psykoosilääkkeitä
tulee käyttää vain vaikeimpien psykoottisten oireiden ja
levottomuuden tai aggressiivisuuden lyhytaikaisessa hoidossa, koska
niihin saattaa liittyä aivoverenkierron häiriöitä ja
kuolleisuutta dementiapotilailla.”
Jo
edellisessä blogissani ilmaisin vihastukseni siitä, etteivät
asukkaat pääse hoitopaikoissaan ulos kuin korkeintaan muutamina
kesäpäivinä. Tai ne pääsevät, joilla on varaa maksaa siitä
ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Puoli tuntia maksaa 50 euroa ja
siihen kuuluu pukeminen ja riisuminen, joten ulkona käveleminen on
tosiasiassa 15 minuuttia. Aatteleppa omalle kohalle: maksaisitko
viidestätoista minuutista ulkoilmassa 50 euroa?
Herra
F kävelee kaksi kertaa viikossa talon ympäri. Hänen vaimonsa
kertoi, että herra olisi jo aikapäiviä sitten menettänyt
kävelykykynsä, ellei heillä olisi varaa ostaa tuota kävelytystä.
Surullista! Todella surullista.
Ettekö
te päättäjät älyä hävetä yhtään? Jos ette nyt, niin
toivottavasti edes silloin, kun itse olette laitoksessa, ettekä näe
aurinkoa kuin muutaman kerran kesä-, heinä-, ja elokuussa.
Ehdotan,
että kaupunki palkkaisi edes yhden kiertävän kävelyttäjän, joka
kävisi ulkoiluttamassa asukkaita eri laitoksissa Pitääkö olla
kirjattuna perustuslaissa, että ulkoilma kuuluu kaikille ennen kuin
asia järjestyy? En ole varma, järjestyisikö se Kiteellä
silloinkaan.
Herra
N asusti tehostetun palveluasumisen hoitopaikassa, koska ei enää
pärjännyt kotona. Tai ei ollut pärjännyt tarpeeksi hyvin ainakaan
vuoteen, mutta hänelle oli sanottu aina, ettei paikkoja ole. Hänen
vaimonsa oli saanut tietää, että eräässä hoitopaikassa oli
muualta Suomesta tulleita asukkaita. Yksi oli pääkaupunkiseudulta
ja toinen Savosta.
Oletan,
että heidän entinen kotikuntansa maksaa heidän hoitonsa. Se on
siis ostanut paikan ohi omien, kiteeläisten, hoitopaikan
tarvitsijoiden.
Olisi
mukava tietää, kuinka paljon näitä muualta tulleita on. Toki
kaikille tarvitseville pitää olla paikka, mutta mielelläni
näkisin, että kiteeläiset ensin, koska täälläkin odottaa
todella moni huonokuntoinen hoitopaikkaa.
Kiteen
kaupungille on tietenkin edullista ottaa muualta tulleita, koska
kaupunki ei tarvitse maksaa heidän hoidostaan, vaan rahat tulevat
sieltä mistä asiakaskin. Toki on inhimillistä, että
paikkakunnalla asuvat voivat nykyisin 'siirrättää' sairaan
omaisensa lähemmäksi itseään. Kun kyseessä on kiteenkaltainen
takahikiä, niin arvelen, että muualta tulevien ottaminen
kiteeläisiin hoitopaikkoihin on enemmän bisnestä kuin
inhimillisyyttä.
Rouva
Z valitteli minulle eräänä päivänä, että hänen elämänsä on
todella kurjaa, kun ei ole yhtään rahaa, että voisi ostaa
joululahjoja lapsenlapsilleen. Toki Kitee mainostaa, että
hoitomaksun jälkeen jokaiselle jää omaa rahaa 160 e/kk.
Äkkisestään kuulostaa ihan kohtuulliselta summalta.
Ainakin
tehostetussa palveluasumisessa jokaisen pitää ostaa itse
vessapaperista lähtien kaikki tavarat ja tarvikkeet mitä hoidossaan
ja asumisessaan tarvitsee. Itse pitää ostaa myös kaikki
tarvitsemansa lääkkeet.
Kalle
Päätalo kirjoitti aikoinaan kirjan Kunnan jauhot.Tämän ajan
jauhojen kerjuuta on alennuksen pyytäminen kunnalta hoitomaksuun,
jos rahat eivät riitä vaadittuihin ostoksiin.
Siivous,
pyykinpesu, ruoka ja huoneen vuokra sisältyvät hoitomaksuun, joka
on riippuvainen tulojen suuruudesta. Tuloista vähennetään 160 e ja
loput menee hoitomaksuun.
Tässäpä
muutama esimerkki tapauksista joihin olen törmännyt tänä vuonna.
Eivät ne kovin mukavia ole, mutta ansaitsevat tulla kerrotuiksi.
Jospa joskus ykkösasianamme olisi hyvä vanhuus, eikä raha.
Sote-mörkö on tulossa. Mitähän sitten tapahtuu?