Hajatelmia

Tämä vuosi ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. En nyt tarkoita ihmiskuntaa, maailmankaikkeutta ja Trumpin tviittejä, vaan ihan omaa henkilökohtaista, pientä ja vaatimatonta elämääni. Tiesin, että oli turha tehdä mitään niin turhia asioita kuin uudenvuodenlupauksia. Niinpä en tehnytkään. Syy siihen ei suinkaan ole se, että en pystyisi niitä pitämään. Syy oli paljon yksinkertaisempi. En keksisi mitään niin vaikeaa, hankalaa, ylitsepääsemätöntä, etten selviäisi siitä.

Erääseen kirjaseen on koottu perimätietoina kulkeneita legendoja. Niitä on kerrottu leirinuotioiden ympärillä vuosituhannesta toiseen. Mahtoi siinä palaa eräskin motti halkoja ennen kuin nuo sandaalijalkaiset siirtyivät savimajoihinsa ja oppivat kirjoittamaan. Tai jotain risujahan ne siellä hiekkaerämaassa polttivat, kun vilun takia ei tarvinnut mättää metrisiä halkoja rätisemään nuotioon.

Tavalliset talipäät tajuavat, että tarinat ovat vain tarinoita, mutta eräs huhtasaari ottaa ne totuutena sanasta sanaan ja yhtenään paheksuu eevaa omenansyönnistä. Eikö se tajua, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla? Eikö se tajua, että ilman noita muukalaisia, maahanmuuttajia ja pakolaisia tuo hänelle ehdoton totuus, luomiskertomus ja siihen liittyvät oheiskertomukset, eivät olisi ikinä löytäneet tietään hänen pimeään perunakuoppaansa.

Eräässä mieltäni kovasti ilahduttavassa tarinassa kerrotaan Mooseksesta, joka muuten lienee habituksensa perusteella Helvetin Enkeleiden esi-isä. Tai mitä ollaan tietävinään hänen olemuksestaan. Tarinassa Mooses pysyi paikallaan kuin lahoava tatti, eikä lähtenyt lompsimaan vuoren luo, vaikka olisi pitänyt. Silloin vuori otti tohvelit alleen ja hipsi Mooseksen luo.

Höpö höpö -juttua pukkaa

Kyse on tietenkin tahdonvoimasta. Tai itsepäisyydestä. Tai ilkeydestä. Tai vittuilusta. Mooses testasi viehätysvoimaansa. Se oli luja kuin magneetti. Niinpä se vetäisi rautamalmipitoisen vuoren luokseen. Juu, yhtä uskottava selitys kuin vuoren liikkuminen tahdonvoimalla.

Kun muistelen tämän Mooseksen tahdonvoimaa, niin tiedän, että itsekin selviän kaikesta eteen-, tai taaksetulevasta.

Kun kirjoittelen näitä harjoituksia omintakeisella tajunnanvirtatekniikalla, juttu (ja teksti) saattaa karat

a ihan minne sattuu. Kun kirjoitan, saatan sen jälkeen tietää, mitä ajattelen. Ajattelen. Se on ehkä liian mahtipontisesti ilmaistu. 
 

Hajattelen voisi olla parempi kuvaus ilmaisemaan, mitä aivot tuottaa sormien kautta ruudulle. Ei ne hajatelmat käy missään sellaisessa sopukassa, joka tuottaisi jäsenneltyjä ja syvällisiä ilmaisuja niille asioille, joita mieleni tekisi räväyttää bittiavaruuteen. Itsesensuuri polkaisee jarrua joskus oikealla hetkellä. Nyt.

Olen huomannut, että laiskottelu on silloin tosi vaikeaa, kun ei ole mitään tekemistä, jonka voisi jättää tekemättä. Silloin pitäisi levätä, kun se on mahdollista. Mutta kun ei lepuututa? Yö on sitä varten. Silloin lasken läskit silmille, nukun ja saan voimat takaisin. Nämä talven viimaiset pakkaspäivät, ovat pahinta mitä tiedän. Silloin joudun turhautumaan tässä koneen ääressä, kun ulos ei voi mennä.

Pikku-Mörrillä oli erilainen
suhde koneeseen kuin miulla

Tämän päivän huvia minulle on tarjonnut ”Tiedostot-kirjasto”, joka sisälsi 1957 kohdetta. Heitin siitä roskikseen tarpeettomina lähemmäs 100 kansiota erinäisiä asioita, joihin olin ollut osallisena enemmän tai vähemmän, mutta aina täysin täydellä motivaatiolla ja tahdonvoimalla. Laitoin tietoiseen kadotukseen turhakkeina pari yhdistys-kansiota sisältöineen sekä yhden erityisen painavan pääasiallisen ”tautikansion”.  Avaruuslennolle joutivat myös valmiit ja keskeneräiset videopätkät, joille en enää keksi käyttöä.  

Jäljelle jäi vielä monen taudin kansiot, sosiaaliturva-asiat, lakia tsiljoona tiedostoa ja melkoisen paljon epämääräisiä kirjoitelmia vuosien varrelta. 

Puhdasta tuli! Pilveni siivouksen jätän myöhäisempään ajankohtaan. (Tämän jutun kirjoitus on aloitettu jo viikkoja sitten)

Virusvapaa hajattelija

Tuollaisen sälän poistaminen vapautti koneesta 14,65 gigatavua. Jo rupesi vanhus hyrräämään. Nimittäin tämä konevanhus, joka on palvellut pitkään, hartaasti ja hitaasti.
Välillä tekee hyvää puhdistautua, vapautua viruksista, loisista ja muista hyväksikäyttäjistä.
Koneen puhdistus on helppo homma: vain pari napillista sormivoimaa ja sinne meni pala elettyä elämää. 

 

Kunpa itsensä voisi puhdistaa ja parantaa samalla tavalla ja yhtä helposti! Ei voi, ei. Syvälle tähän ihmislapseen on tullut tuskallisia viiltoja, jotka liittyvät kiinteästi noiden asioiden parissa puuhasteluun. Valitettavasti. Nielen heikkouteni, enkä kerro kenellekään noista haavoista.

Tai ehkä sittenkin avaudun...Tai jospa sittenkin jätän arvailujen varaan, mitä todella ikävää minulle on tapahtunut.

Oikeastaan on vain yksi tätä lihallista olomuotoa koskeva ikävä haava, nimittäin vatsahaava. Sekin vielä, prkl. Oisko ollut vähän sterssiä, kiirettä, kiltteyttä, liiallista velvollisuudentuntoa ja ylenpalttista kiukun nielemistä? Ehkä. Laitetaan kuitenkin pohjoiskarjalaisten perinneruokien ja liian vähäisen liikunnan syyksi.

Muut haavat lienevät enemmän henkistä ja hengetöntä sieluntilaa koskettavia, jotka eivät ole parannettavissa.
Jään odottamaan, että posti tuo paketin laastareita! Kirurgi voi tökätä paikoilleen samalla, kun kursii kasaan palleavikaa, joka taas on tullut liiallisesta istumisesta. Tietty, tässä koneen ääressä.

Umpihanki tekee hyvää. Hien mukana elimistöstä haihtuu epäoleellisuudet ja jäljelle jää kirkas näky siitä, mikä on oikein ja kohtuullista. Tiedän sen, mutta haen varmistuksen näylleni. 

Heippa hetkeksi!