Pari kertaa vuodessa tarvitsen
itselleni nimetyn Hyvinvointiaseman palveluja Joensuussa. Viime keväänä hengitysröörieni pahoinvointi muuttui muutamassa
päivässä hyvinvoinniksi, kun sain piipun imettäväksi ja
kortisoni hyväili keuhkojani. Tässä tapauksessani nimenvaihdos arvauskeskuksesta Hyvinvointiasemaksi oli onnistunut
erinomaisesti. Kiitän ja niian! En tosin kovin syvään, ettei
polvet pamahda lopullisesti.
Muistini ei ulotu normaaleissa asioissa
kovin monia vuosia taaksepäin, mutta sen muistan, että sotesta on
puhuttu iät ja ajat. Riippumatta siitä, kuka on vallassa, aina vaan
sotetetaan. Puolesta ja vastaan, sekä ja että, sinne ja tänne,
kuka ja mitä, yök ja yök.
Uutiset kertoivat eilen, että nyt viimein se himmeleiden himmeli, sote, on
synnytetty ja syntynyt.
Sote-lapsonen taitaa tosin olla hieman epämuodostunut
keskonen. Koska synnytys oli pitkittynyt vuosikausia, Sote oli
altistunut hapenpuutteelle ja siten sille oli tullut aivovaurio. Tai
ehkä se olikin niillä vt. kätilöillä, jotka olivat saaneet
epäpätevyytensä jo viime vuosituhannella.
Jään mielenkiinnolla odottamaan sitä,
millaiset varpajaiset vastasyntyneelle järjestetään.
Kokkareet kehuvat omissa bileissään,
että heidän unelmasotensa sai valinnanvapauden. Siis sellaisen
valinnanvapauden, että leijonaveljien omistamat lääkäriasemat
saavat itse päättää, missä veroparatiisissa säilyttävät
himmeleistä kiskomiaan hilloja.
Kepulit iloitsevat, kun saivat
järjestettyä sotevauvansa avulla uskollisille maakuntasatraapeilleen
satoja suojatyöpaikkoja.
Persut repivät riemua siitä, että
kukkenhaimille ei anneta yhtään rahaa tästä sotetuksesta.
Toivottavasti sote-lapsonen kehittyy
vioistaan huolimatta edes konttausasteelle. Jos se oppisi puhumaan,
niin se voisi kertoa, minne koskee ja mitä pitäisi ehkä tehdä.
Epäilen tosin, että ne samat vt.kätilöt ovat kuuroja, koska eivät
kuulleet asiantuntijoiden antamia neuvoja raskauden aikana, vaan
näpertelivät keskenään hämärissä kammareissaan.
Muutos kätkee aina mahdollisuuden
paremmasta. Onhan se mahdollista, että tämä sotetus onnistuu
viimein. Onhan se mahdollista, että sairaat pääsevät lääkäriin
muutamassa päivässä. Onhan se mahdollista, että sossunluukulta
saa todellista apua elämän vaikeuksiin. On. On todellakin
mahdollista.
Epäilen, enkä ole ainoa.
Opiskelin tätä sotetusta useammasta lähteestä ja kerron tässä hieman huvittavia havaintojani.
Aikuiset ihmiset, nämä vt. kätilöt, yrittävät
syöttää ruusunpunaisia unelmahöttöjään sairaille ihmisille. He
tietävät jo ennakoon, että mikään niista höttösmöttösistä
ei toteudu hyvin, tuskin edes kohtuullisesti. Onhan se toki mukavaa
istua kokouksissa tuottamassa itsestäänselvyyksiä ja
kuvittelemassa olevansa tärkeä ja viksu.
Paikat noihin pöytiin on
jaettu poliittisten lehmänkauppojen perusteella. Ei siis tarvitse
olla millään tavalla pätevä. Riittää kun on sopiva. Ja rahaa
tulee kokouksista, matkoista, ansionmenetyksistä yms. Jos joutuis
ilmaiseksi istumaan, pöydissä ei olisi tungosta. Asiantuntijat
saisivat silloin päättää asiantuntemusta vaativista asioista.
Mie ja sie. Myö yhessä |
Meillä täällä itärintamalla ollaan etulinjassa monessakin mielessä, mutta taidan tässä kertoa vain edistyksellisestä Siun sotesta. Vähän ennen sitä kuuluisaa maailmantappia se muuttaa nimensä Miun soteksi. Ei tosin miun. Kummullani kasvanee silloin jo arviolta tuhat vuotta vanhoja ikihonkia.
Siun sotella on palvelujen painopisteenä kotona pärjääminen.”Talousarviossa pysymisen ehdottomia edellytyksiä ovat palvelujen yhtenäistäminen koko maakunnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon välisten raja-aitojen häivyttäminen sekä panostaminen ennaltaehkäiseviin ja kotona pärjäämistä tukeviin palveluihin. Tämä tarkoittaa mm. kotisairaanhoidon laajentamista, maakunnallisesti yhtenäisiä kuntoutuspalveluja sekä ensihoidon kehittämistä ja yhdistämistä muuhun kotiin vietävään hoitoon. Niin ikäihmisten kuin vammaistenkin laitosasumista vähennetään hallitusti ja korvataan eritasoisella palveluasumisella jo tulevan vuoden aikana. ”
Noinhan siellä Siun soten sivulla
lukee
Arvelen, että noista korulauseista
huolimatta mikään muu ei muutu kuin logo laskuissa. Arvelen, että
reuna-alueiden palvelut heikkenevät entisestään. Höpinä jostain
valinnanvapaudesta on lähinnä aprillipila. Tai no, saahan sitä
valita meneekö arvauskeskukseen sisälle etuovesta vai peräaukosta.
Siun soten tärkein asia vaikuttaisi olevan
koti. Ihanaa! Ihminen saa olla kotona kuolemaansa saakka. Palvelut
viedään sinne. Käydään pesemässä pykineet varpaanvälit ja
leikkaamassa korvakarvat, että kuulokoje sopisi paremmin, mikäli se
sattuisi löytymään jostain esim. jääkaapista.
Entäs sitten, kun kuntakeskuksesta on
matkaa sinne kotiin 30 kilometriä ja siellä tarvitsisi käydä
3 kertaa vuorokaudessa? Olen nähnyt, kun eräs omainen haukuttiin
pystyyn, kun hän uskalsi sanoa, ettei siinä ole järkeä, ettei se
ole käytännössä mahdollista. Vastaus oli: ei teidän tarvitse
huolehtia siitä, se on kaupungin resurssointikysymys.
Siun soten tavoite on siis, että jo ensi
vuonna laitoksissa asuvat ikäihmiset pääsevät palvelutaloihin.
Tässä kohtaa en tiedä, itkisinkö
vai nauraisinko. Varmuuden vuoksi teen kumpaakin yhtä aikaa. Se
onnistuu näet hyvin helposti meiltä karjalaisilta.
Valtion virkamies on kieltänyt minua
kirjoittamasta Kiteen vanhusten asioista. En tottele, vaikka toiset
virkamiehet pöräyttäisivät koppiautolla pihaan.
Eräs kiteeläinen vanhustenhoitaja
sanoi minulle joku päivä sitten, että hoitajia on kielletty
kritisoimasta missään tilanteissa työpaikkojen olosuhteita,
henkilökunnan vähyyttä ja sitä, ettei kerkeä tekemään mitään
muuta kuin pakolliset perushoidot. Hoitaja kertoi, että hän tekisi
paljon enemmän vanhusten hyväksi, jos olisi aikaa.
Kiteen hoitopaikat ovat täynnä. On
pitkät jonot. Vain kuolema vapauttaa paikkoja. Kiteen perslautakunta
on päättänyt, että paikkoja ei osteta yksityisiltä
palveluntarjoajilta.
Mihin meinaavat laittaa heidät, jotka
tarvitsevat pikaisesti hoitopaikan? Entä heidät, jotka ovat
kaikkien lakien ja asetusten mukaan oikeutettuja hoitopaikkaan?
Perimätieto kertoo, että eräs vastasyntynyt oli laitettu heinille
härkien kaukalon, kun ei ollut tilaa majatalossa. Nyt ei ole tilaa
palvelutaloissa, eikä nykynavetoissa kaukaloita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti