maanantai 6. syyskuuta 2021

235 euroa ja Helena

 

Isosetä Viipurissa
Oikeamieliset kunnon ihmiset kunnioittavat, osoittavat kiitollisuuttaan ja arvostustaan edesmenneitä henkilöitä, kuten puolisoaan, vanhempiaan, isovanhempiaan, isoisovanhempiaan, tätejään, enojaan, setiään ja muita haluaamiaan henkilöitä kohtaan esimerkiksi viemällä kukkia tai kynttilöitä heidän haudoilleen. Käyvät muistelemassa jouluna, isän-/äitienpäivänä, syntymä-/ kuolinpäivänä jne. Se on kaunis ja tunteellinen tapa. Niin kuuluu tehdä ja suuri osa ihmisistä tekeekin niin.

Sain eräänä päivänä kirjeen, jossa oli vastauksia lähettämääni laskuun. Lasku koski muutamia hautoja, joihin olin tehnyt keväällä haudanhoitosopimuksen, koska entinen ajanjakso loppui viime syksynä ja serkkujen kanssa sovittiin, että hoitosopimus uusitaan taas viideksi vuodeksi.


Muut isovanhempiaan ja isosetäänsä kunnioittavat serkut maksoivat sopivat summat, kuten edellisessäkin sopimuksessa, samoin kuin minä.

Laitoin siis laskun eräälle asiaan syntymänsä kautta liittyvälle tyypille, joka ei ollut aiemmin osallistunut mihinkään kuluihin, joihin hänen olisi pitänyt osallistua. Sain selvityspyynnön, joka oli minusta kaikkinensa törkeä ja täysin käsittämätön hölmöyden osoitus, kuten monet ovat asiaa kommentoineet.

Selvityspyynnössä oli vaatimus, että tälle tyypille pitää lähettää kuitit edellisen viiden vuoden sopimuksen maksamisesta. Muistan selvästi, että sain tuolta tyypiltä haukut silloisen sopimuksen tekemisestä,vaikka silloin tyypiltä ei edes vaadittu maksua omasta osuudestaan. Olisikohan ollut joku finanssipoliittinen kriisi päällä tai joku riita tai muu iljettävä asia minua kohtaan, ihan sama.

Lähettämäni laskun summa oli yhteensä 235 euroa. Kun se jaetaan viidellä, niin lopputulema on peräti 47 euroa vuodessa. On erinomaisen vastenmielistä, että tuon summan takia rupeaa vaatimaan jotain todella vanhoja kuitteja. Turha kiristää, en laita rikkaa ristiin tuon aivottoman pierun vuoksi. Onkohan kiva näyttäytyä ihmisten ilmoilla tietäen, että kaikki ympärillä olevat tietävät tai tulevat tietämään tämänkin tapauksen?

Jos joku ei halua maksaa, niin joku toinen joutuu maksamaan eli mm. minä. Kyse on periaatteesta, ei laskun suuruudesta tai pienuudesta, eikä rahasta ollenkaan.

Olen paljosta kiitollinen näille lähisukulaisille, jotka ovat päässeet elämän kaarisillalta rauhan satamaan, viimeiselle leposijalleen. He ovat kukkasensa ansainneet.

Ihan kaiken omaisuuden, mitä tyypillä on, se on saanut näiltä henkilöiltä, mutta 235 euroa oli liikaa siitä hyvästä. He elivät vaatimattomasti, tekivät työtä yötäpäivä, raivasivat pellot, rakensivat, sotivat, haavoittuivat, menettivät oikeasti terveytensä, ei helppoa päivää nähneet.


Näkemäni perusteella voisin väittää, että tuo vuotuinen 47 euroa on vähemmän kuin yhden illan kaljat paikallisessa soittoruokalassa. Lienee vähemmän kuin yhden kuukauden kuntosalikortti. Tarviihan sitä nääs kuntoilla, että jaksaa pitää kulisseja pystyssä. Tässä tilanteessa pienellä rahasummalla on kokoaan megalomaanisesti suurempi merkitys, koska kyseessä on periaatteellinen asia. Ehkä kannattaisi tarkastaa arvojaan ja näkemystään ihmisten kunnioittamisesta. Toki tuo lienee tuuleen huudettu toivomus.


Ihan yleisellä tasolla mihinkään edellä mainittuun liittymättä mietiskelen seuraavanlaisia kuvioita. Jos on tilit täynnä vakuutusyhtiöiden pumppaamaa valuuttaa oletetun sairauden perusteella, niin se on loukkaavaa kaikkia oikeasti vammautuneita ja sairaita kohtaan. Jos on pienestä pitäen elänyt toisten rankalla työllään ansaitsemilla rahoilla ja tukiaisilla, niin saituus, itsekkyys ja laiskuus kasvavat iän karttuessa. Jos omalla työllä pitäisi elantonsa ja elintasonsa hankkia, niin ei kyllä palatseja rakenneltaisi. Jos työnteko ei huvita, niin sen voi teetättää toisilla. Kahdellasadallakolmellakymmenelläviidellä eurolla saanee halpismallin vessanpytyn, jos vaikka rakentaa palatsiinsa palvelusväelle oman huussin.

Täytynee taas todeta tämänkin asian yhteydessä, että vintillä ei ole matot ojennuksessa, eivätkä muumit pysy kanooteissaan, eivätkä hissit mene ylös asti. Vaikuttaisi vähän siltä, että terapeutti ei pärjää terapoitavan liukkaille puheille. Hitonmoista verovarojen tuhlausta!


Ja jotta tähän hautapaikka-asiaan saadaan kliimaksi, niin tyypin selvityspyynnössä oli vielä toinen kohta.

Siinä kysyttiin, että kuka on Helena P.... ja miten hän liittyy edellä mainittuun haudanhoitosopimukseen?'

Helena oli tyypin isomummo. Siis tyypin isän mummo. Siis tyypin ukin äiti.
SIIS ISOMUMMO, joka oli emäntä tyypin vielä toistaiseksi omistamalla maapalstalla.

Ei olisi ollut paljoa vaadittu, jos tyyppi olisi ottanut sukukirjan käsiinsä, joissa ei näy työnteon jälkiä ja katsonut sieltä, eikä esittänyt noin, sanoisinko hölmöä, kysymystä.

Tiedän, että oli isän erityinen toive, että Helenan hauta pidetään jatkossakin meidän suvulla, koska hänen kauttaan olemme sukua Kasperille.

Tällä hetkellä hautapaikka on minun nimissäni. Tuon isomummon haudalle olemme istuttaneet joka vuosi kukkasia, on laitettu kanervat ja havut sekä viety kynttilöitä sekä tietysti käyty usein kastelemassa. Laskun selitteessä oli vain toteamus tästä Helena-asiasta. Senttiäkään ei ”pyydetty” rahaa!

Selvityspyynnön viimeisessä lauseessa tyyppi ilmoittaa, että kun olen lähetettänyt kuitit viiden vuoden takaisesta haudanhoitomaksusta ja selvittänyt, miten Helena liittyy tähän asiaan, niin tyyppi saattaa harkita uudelleen laskun oikeellisuutta. Haloo! Ei tarvii maksaa, ei tarvii enää harkita mitään. Älyäisitte edes hävetä! Kumpainenkin!


1 kommentti:

Itärintaman ihmettelijä kirjoitti...

Sain taas henkilökohtaisuuksiin menevän ja minulle läheisiä henkilöitä nimeltä mainitsevan ja heidän kunniaansa loukkaavan kommentin, joten en voi sitä julkaista.
Teksti näköjään osui ja upposi: kannattiko pikkusumman takia käydä rettelöimään?

On kaikkien tiedossa, että minä saan kahden professorin toteaman tapaturmavamman ja vakuutusoikeuden hyväksynnän perusteella vakuutuskorvauksia, joilla elätän itseni ja maksan yli puolet talouden kuluista.
En kerjää elatusapua eu:sta, enkä maksata yhteisillä verovaroilla omia "harrastuksiani".

Sellaiselle "käsivammaiselle" ei puolestaan kuuluisi maksaa senttiäkään, joka pystyy kaahaamaan mönkkärillä kuoppaista tietä pitkin tai soutamaan myrskyssä tai heittämään yhtenään virvelillä, kun työnteko ei kiinnosta. Tuollaista toimintaa ihmetellään kylillä ja aitovierillä. Miltä se tuntuu, kun kukaan ei edes tervehdi?
Lieneekö yllättävää, että minua kiitellään hyvin laajalti siitä, että olen huolehtinut läheisimmistä henkilöistä ja mahdollistan kotona asumisen.

Hieman vastaavanlainen tapaus sattui silmiini muutama vuosi sitten. Muistan lukeneeni lehdestä artikkelin, jossa luki, että "isä antoi maatilan" eräälle henkilölle. Annoin kertoa itselleni, että saaja oli niin kiittämätön, että yksikin ruusu vastalahjaksi oli liian kallis.