Törkeitä temppuja ja öykkäröintiä, osa 1

Tunnen ylipaineistettua raivoa. En mahdu enää omiin ajatuksiini. Siksi ne pitää päästää ulos, näppäimistön kautta kauas bittiavaruuteen, josta ne kenties löytävät oman paikkansa ja tulevat joidenkin ruuduilla nähdyiksi. Toivottavasti myös ymmärretyiksi. 

Kyse on kärsimyksestä, kiristämisestä ja halveksunnasta. Kyse on kiittämättömyydestä, alistamisenhalusta ja täydellisestä kunnioittamisen puuttumisesta.

Kerron tässä kirjoituksessa asioita niin kuin olen ne itse kokenut ja nähnyt, kuullut läsnä ollen tai äidin kertomana. Minulla on hänen lupansa kertoa myös hänen kokemuksistaan ja tuntemuksistaan.

Kuten on tiedettyä, isäni sairasti etenevää muistisairautta yli 5 vuotta ja siitä viimeiset 3 viikkoa

terveyskeskussairaalassa keuhkokuumetta. Tämän loppusuoran aikana olimme äidin kanssa hänen luonaan joka päivä tuntikausia viime hetkeen asti. Oli raskasta katsoa sitä kärsimystä, kun ei voinut mitenkään auttaa hänen olotilaansa. Oli helpottavaa, kun hän nukkui pois ja pääsi elämän kaarisillalta rauhansatamaan, jossa ei ole uskoakseni kipua, eikä pahuutta.

Isän kuoleman jälkeen olemme joutuneet olemaan mukana epämiellyttävissä kohtauksissa, kuulemaan törkeyksiä ja elämään pelossa. Tämä kaikki vastentahtoisesti ja ilman omaa syytämme.

                           Kohtaus kirkkoherranvirastossa

Kävin äidin ja veljen kanssa ostamassa isälle kauniin arkun, sovimme tarpeelliset asiat kirkkoherranvirastossa, tilasimme kukkaset ja kaikki meni rauhallisesti ja hartaudella. 

Varasin äidille ja itselleni keskusteluajan papin luo. 

Yhtä kuolinpesän jäsentä oli edellisiltana kielletty tulemasta paikalle. Se kuitenkin tuli seurakuntatalolle, kun odottelimme omaa vuoroamme.

Äiti sanoi:” Mene pois!”

Ei mennyt.

Se uhkasi ottaa asianajajan, jos ei saa osallistua isän hautajaisjärjestelyihin.

On oikeus osallistua, oli perustelu.

Lesken tahdon ja määräysten yli ei pääse oikeussössötyksiä apuna käyttäen. Pitäisi olla täysin itsestäänselvää!

Äiti sanoi tiukasti: ”Minä määrään nyt, mene pois”, mutta komennolla ei ollut tehoa.

Se sanoi:”Mitä niin salaista siellä puhutaan, etten voi olla kuuntelemassa?”

Sille ei sopinut ehdotus, että olisi varannut oman ajan ja mennyt yksin tai kaksin tämänhetkisen naisensa kanssa.

Se oli päättänyt kuunnella meidän puhumiset, mikä osoittaa täydellistä äidin tunteiden ja ajatusten halveksuntaa.

Kun muu ei auttanut, lähdimme äidin kanssa kotiin.

Se jäi pitämään palaveria papin kanssa ja sen kyllä huomasi puheesta.

Kun perunkirjoituksessa kysyin tästä asiasta, niin se sanoi, että pappi pyysi hänet mukaan tuohon palaveriin. On itsestäänselvää, ettei pappi voi pyytää ketä tahansa toisten itselleen varaamiin palavereihin. Miten noin tökerön valheen kehtaa edes sanoa?

Tuosta ”papin pyynnöstä” olisi kannattanut kertoa silloin, kun tuli öykkäröimään seurakuntatalolle, mutta silloin se aikoi hakea osallistumisoikeutta asianajajan avulla.

Tuo oli yksi äitiin kohdistuneista törkytempuista ja esimerkki todellisuudentajun puutteesta ja ylimielisyydestä.

                   Hautajaisia edeltävänä yönä tullut puhelu

Hautajaisia edeltävänä yönä äiti sai puhelun, jossa yksi kuolinpesän osakas tiedusteli perunkirjoituksesta tyyliin kuka, mitä, missä, milloin...

TÄH? Tuo ajoitus kertoo kaiken oleellisen soittajan henkisistä kyvyistä ja ajatusmaailmasta. Se ei pysty kontrolloimaan, mitä puhuu, kenelle puhuu ja ennen kaikkea, milloin puhuu.

Haloooo, hautajaisia edeltävänä yönä mielessä on vain omaisuus ja raha, että milloinkahan saa käydä putsaamassa kuolinpesän.

Tässä nähtiin, että perunkirjoitus oli tärkeämpi kuin isän viimeinen matka, hänen muistonsa ja elämäntyönsä kunnioittaminen.

Eräs saattovieras sanoi tuolle osakkaalle muistotilaisuuden tervehtimisjonossa: ”Sie rupesit jo perintöä jakamaan, vaikka isäsi ei ollut vielä edes haudassa” Jätti kättelemättä ja häntä seurannut puolisonsa sanoi: ”Ei tämä nouse miunkaan käsi”. Oli monia muitakin meidän rakkaita ystäviä, jotka jättivät kättelemättä ja se oli vahva tuen osoitus äitiä ja meitä muita kohtaan.

Tuossa samaisessa puhelussa äidille tuli myös määräys, että kuolinilmoitusta ei saa laittaa lehteen ennen kuin tämä yksi osakas on sen hyväksynyt.

Kun tyyppi on uskottavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan täysi nolla, niin ei sellaisen komentelua ja kitinää tarvitse noteerata. Ensin pitäisi oppia käyttäytymään sivistyneesti ja pitämään toisia ihmisiä samanarvoisina ja laskeutua oman erinomaisuuden harhakuvitelmista vallitsevaan todellisuuteen.

Tuollaisen hyväksymisvaatimuksen seurauksena päätimme, että ilmoitus menee lehteen ilman ennakkosensuuria ja varmuudella ilman kenenkään nimiä, sillä nimivaatimus olisi nasahtanut heti, jos tehty ilmoitus olisi näytetty.

                                            Kuolinpesä

Kuolinhetkestä syntyi kuolinpesä, jonka osakkaat jakaantuivat kahteen leiriin jo vuosia sitten. Silloin nimittäin yksi ilmoitti ryhtyvänsä johtaamaan perhekunnan asioita muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Enemmistö vastusti henkilöä. Siitä alkoi taistelu enemmistöä, * meitä*, vastaan ja törkytemput, joille ei näy loppua.

Kukaan meistä ei ole tehnyt mitään väärää, moitittavaa, eikä pahaa ja sen tietävät kaikki sukulaiset ja laaja joukko ystäviä ympäri Suomea ja ulkomaita.

Meidän nujertamiseksi se yksi on pyytänyt apuun poliiseja, asianajajia ja monia virkahenkilöitä ja instansseja. Valheiden määrä ja laatu kuvottavat. Sillä paskan määrällä, jonka olemme saaneet niskaamme, lannoittaisi ainakin yhden kylän pellot.

Minä en ole muuttunut hirviöksi, en tullut hulluksi, en pidä äitiä vankilassa, enkä ole tuhlannut hänen rahojaan. Kannattaisi muistaa, että minä en ole alistettavissa, vaan tarjoan edelleenkin vastalahjaksi häpeänkokemuksia, jos sitä edes yrittää.

Kannattaisi hankkia omaa elämää ja pysyä siinä, eikä yhtenään sotkeentua äidin asioihin ja elämään. Hänen naamalleen räkimisen pitää loppua heti, perkele!

                                       Perunkirjoitus

Heinäkuun loppupuolella oli perunkirjoitus. Lakimiehiä oli paikalla kaksi, koska yksi osakas toi mukanaan oman lakimiehensä.

Kaikki asiat käytiin rauhallisesti ja yksimielisesti läpi. Kaikille jäi hyvä mieli, että päästiin sovintoon ja unohdettiin menneet.

Vitsi, vitsi, vitsi. Uskoiko joku todeksi? Ei tietenkään, koska kaikki lähimmät kaverit tietävät riidoistamme ja vähän vähemmän tutut kenties naurahtelevat, että hupsista keikkaa...kiva.

Kun hain testamentin pankista, näytin sitä perunkirjoituksen toimittavalle lakimiehelle. Hän sanoi, että tämähän on täysin yksiselitteinen. Vastasin, että niin on, mutta yksi osakas pyyhkii sillä persettään. Hän sanoi epäillen, etteikö joku muka kunnioittaisi tätä testamenttia. Sanoin, että huomenna tulet sen näkemään.

....revittely ja haukkuminen jatkuu ...mitään muutahan en kuulemma osaa tehdäkään 😦